Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Saattohoito

Re: Äitini kuolema lähellä..

Kyllä täällä ihmisten kokemukset vastaavat paljolti omiani... se on surussa jollain tavalla lohduttavaa. Mun äidillä - joka kuoli siis 30.7, sanoin aikaisemmin päivämääränkin näköjään väärin - todettiin etäpesäkkeiden levinneen kalloluun pinnalle. Näistä osittain aiheutui epileptinen kohtaus, jonka jälkeen äiti ei enää tullut entisekseen.
Olen ripustanut äidin takin roikkumaan naulakkoon, kaulassa kannan äidin korua, ja valokuvan laitoin esille. Pelkään jollain tavalla unohtavani hänet, kun ei enää muuta ole jäljellä. Haluaisin itkeä, mutta kun itkuakaan ei enää niin paljon tule, on vain jäljellä viiltävä ikävä sydämessä. Aamut ja illat ovat ankeita. En ole koskaan vastaavaa surua kokenut. Tuntuu että tulevaisuuden suunnittelusta on tullut turhaa, kun ihminen noin vain ilman mitään selityksiä temmataan pois. Olen kai vähän vihainenkin, enkä oikein tiedä kenelle. Tämä on kai surun normaalia kulkua, sen kestosta ei kukaan oikein osaa kertoa yhtään mitään, on varmaan hyvin yksilöllistä.
mirjam | 18.8.2010 klo 15:39:14