Re: Äitini kuolema lähellä..

Otan osaa suruunne Siipi maassa.

Meillä on samantapainen tilanne menossa. Äitini todettiin sairastavan levinnyttä rintasyöpää jo kuusi vuotta sitten. Viime loppuvuodesta kuukausia kestäneiden oireiden jälkeen syövän todettiin tehneet etäpesäkkeitä aivoihin. Oireina puheen puuroutuminen, tasapainohäiriöt ja vähitellen vasemman käden ja jalan halvaantuminen.

Kuten aiemmin täällä olen kirjoitellut, on äitini ollut laitoshoidossa keväästä asti. Äitini on kuitenkin pystynyt avustuksellamme vierailemaan aina välillä kotona. Jatkuvasti tekee pahaa, että hän on siellä ja mietin, että miten isämme selviäisi hänen kanssaan kotona.

Keväällä jo pelkäsin ettei äitini tätä kesää näkisi - nyt elämme kuitenkin jo elokuuta. Emme osaa arvioida montako kuukautta äidillämme on jäljellä... tilanne on kuitenkin ollut aika vakaa koko kesän. Mitään hoitoja ei enää voida antaa, ja on vain ajankysymys milloin syöpä taas saa vallan. Viime keväänä syöpää ei siis löytynytkään mistään, mutta niin pesäkkeet kuin hoidot ovat tehneet paljon tuhoja, eikä äitimme ole enää oma itsensä.

Kuten joku muukin täällä kirjoitti, en minäkään pysty äitini kanssa enää kaikesta puhumaan. Yritän kuitenkin elää mahd normaalisti, puhun lapsenlapsista ja kaikesta arkisesta, emme jauha sairaudesta. Pahaa tekee se ettemme puhuneet näistä loppuajan toiveista silloin kun äitimme oli vielä hyväkuntoinen. Mielestäni jokaisen kannattaisi miettiä kohdallaan toivomuksia jos vastaavaan tilanteeseen joutuu, ja kertoa omaisilleen jotakin toivomuksia hautajaisista yms.

Nytkin äitimme tulee kotiin viikonlopuksi, ja yritämme tehdä hänen olonsa mahdollisimman mukavaksi, vaikka aika meneekin sängyssä maaten, ja syöminen on hankalaa.

Ihme kyllä en ole asiaa vielä paljoa itkenyt, murehtinut kylläkin, kai se on jotain itsesuojelua. Tiedän että ne pahimmat ajat ovat vielä edessä, enkä tiedä miten siitä sitten toivutaan. En ole koskaan menettänyt ketään läheistä, omat mumminikin vielä elävät.

Kuulostaa ikävältä sanoa, mutta äitimme on ollut liian sopiva uhri syövälle, ja että hän omilla valinnoillaan on tilanteeseen joutunut. Syytän myös itseäni etten jo aikoinaan tarkkaillut hänen terveyttään enemmän, ja että hän kävi väärien lääkäreiden luona. Mutta kai kaikella on merkityksensä, eikä kohtaloon voi puuttua.

Jatketaan vertaistukea...