Re: Äitini kuolema lähellä..

Minun mieheni kuoli 16.4. haimasyöpään seitsemän kuukauden sairastamisen jälkeen. Koko ajan tiesimme, ettei hän voi sairaudestaan toipua.

Minä luulen, että todellisuuden hyväksyminen kuitenkin auttaa pitkän päälle. Kuulosti siltä, ettet elättele turhia toiveita tilanteessanne. Ehkä ammattisi auttaa tässä. Nyt, kun mieheni on kuollut, huomaan että suru on musertavampi niillä läheisillä jotka eivät kuoleman tuloon uskoneet.

Toivottavasti äitisi saa riittävän kivunlievityksen. Tässä vaiheessa ei ole enää mitään väliä riippuvuuksista tai muistakaan sivuvaikutuksista. Pahoinvointikin voidaan hoitaa toisilla lääkkeillä. Meillä oli käytössä pahimmillaan kolme kipupumppua ja sen lisäksi sairaanhoitajat kävivät antamassa lisää lääkettä suoraan suoneen. Kyllä niitä kipupäiviä silti oli.

Minä olin hyvin paljon kotona mieheni luona viimeisinä aikoina. Silti joskus tuntui hyvältä päästä pienille asioille kodin ulkopuolelle, jopa kaupassakäynti oli välillä rentouttavaa. Teini-ikäiset tyttäreni pitivät minut tiukasti arjessa kiinni.

Kuoleman jälkeen tulee kaikenlaista järjestettävää. Ja kyllä kirkkonn kuulumattomankin hautajaisiin kuuluu seremonioita, jos niin tahdotaan. Sinua helpottaa se, että olette äitisi kanssa jo keskustelleet asiasta.

Voimia nyt ja jatkossakin!