Re: Äitini kuolema lähellä..

Tervehdys tännekin.

Kiitos henkisestä tuestanne ja vastauksistanne.

Huolehtijalle toivon todella paljon jaksamista ja voimia tilanteessasi. Se on henkisesti rankka tilanne, koska pahinta siinä on se, ettei tosiaan etukäteen tiedä kauanko sitä kestää. En minäkään itkenyt kovin paljon ennen kuin vasta nyt. Viimeksi surin viikon juuri silloin, kun kirjoitin tännekin. Surin sitä, että äitini hoidot ovat ohi ja että hän ei enää parane. En silloinkaan itkenyt varsinaisesti, mutta olin todella surullinen ja vihainen elämän epäreiluudelle.

Tärkeää on tosiaan viettää aikaa äitisi kanssa mahdollisimman paljon ja tosiaan antaa lastenkin tavata mummoa. Itselläni ei lapsia ole. Äitisi arvostaa paljon sitä, että jaat hänen kanssaan arkielämääsi, vaikka hän ei voikaan siihen konkreettisesti osallistua. Läsnäolo ja kuuntelu on tärkeää. Jokainen hetki yhdessä on arvokas niin kauan kun äitisi on vielä elossa. Tottahan sekin on, että pahinta ehtii surra sitten kun se tapahtuu. Siihen voi yrittää henkisesti jotenkin valmistautua, vaikka mielestäni kuolema tulee silti jotenkin yllättäen. Jos ja kun tuntuu pahalta, niin tule vaan tänne jakamaan tunteitasi. Kaikki tämä kuuluu asiaan. Sanoit, että ette keskustelleet äitisi viimeisistä toiveista silloin, kun se oli vielä mahdollista. Olisiko silti mahdollista, että hän olisi puhunut niistä asioista isäsi kanssa? Juu, ei sitä nuorena ja terveenä tule ajattelleeksi, että joskus tulevaisuudessa ei ehkä niin ole. Minusta sinun ei silti tarvitsisi kantaa siitä asiasta syyllisyyttä, koska olet tehnyt sen minkä voit. Eihän keneltäkään voi enempää vaatia.

Jokaisen vastaajan kirjoituksesta löydän jotain, mihin voin samaistua ja minkä olen kokenut. Niin, minäkin toivoin ja itse asiassa rukoilin, että kuolema tulisi nopeasti ja kivuttomasti, vaikka osa minusta ei millään olisi halunnut luopua hänestä. Luulen silti, että äitini oli vihdoin henkisesti valmis lähtemään ja tiesi lähtevänsä hyvin pian ja siksi kutsui meidät käymään. Me saimme mahdollisuuden olla lähellä, jutella ja hyvästellä toisemme. Kuitenkin tämä tuntuu hyvin epätodelliselta, koska tavallaan odotan vielä, että hän soittaisi tai lähettäisi tekstiviestiä. Järkeni sanoo, ettei niin käy enkä raatsi hänen viimeisiä viestejään poistaa puhelimestani. Olin mieheni kanssa isäni luona käymässä ja aloimme heti yhdessä järjestää käytännön asioita. Menimme yhdessä hautaustoimistoon ja valitsimme äidilleni viimeisen leposijan hänen toiveidensa mukaan. Äitini ei kuulunut kirkkoon, joten pidämme hänelle pienen intiimin muistotilaisuuden läheisten läsnäollessa.

Elämä jatkuu silti, päivä ja askel kerrallaan. Sitä äitinikin olisi toivonut. Minä varmaan siirryn tuonne sururyhmän puolelle, mutta käyn täälläkin vielä lueskelemassa ja kirjoittelemassa.

Voimia ja jaksamista. Tämä vertaistuki on kullanarvoista.