Re: Miten tästä eteenpäin?

Hei,
hienoa, että sait myös hyviä uutisia! On ihan selvää, että tässä uudessa tilanteessa menee aikaa ennenkuin tottuu siihen, että kaikki ei ole kuin ennen. Kun itse sain tiedon syövästä päätin käytää sanaa "syöpä" niin monta kertaa, että se ei enää tuntunut pelottavalta.

Rinnan poisto sujui ongelmitta, olin sairaalassa vain yhden yön. Sairauslomaa en sen jälkeen ottanut. Minut leikattiin marraskuun lopussa ja sytohoidot alkoivat vasta tammikuun puolivälissä. Pettymys oli suuri, koska olin toivonut, että sytoja ei tarvittaisikaan. Olin ns. rajatapaus, lääkärit suosittelivat liitännäishoitoa varmuuden vuoksi. En tietenkään uskaltanut kieltäytyä niistä. Ehdin kuitenkin toipua leikkauksesta hyvin ennen sytoja.

Jokainen meistä suree tavallaan, niin miehemmekin, en vain tullut ajatelleeksi sitä oman suruni keskellä. On todella hyvä, jos miehet osaavat puhua ja sillä tavalla purkaa huolta ja pahaa oloaan.

Olen aika paljon miettinyt olenko muuttunut tämän prosessin aikana. Itse sitä on aika hankala todeta, omasta mielestäni olen ihan yhtä hankala ihminen kuin ennenkin, en ole kokenut mitään suurta valaistumista. Sen toki olen huomannut, että aina kun pahaolo sytojen jälkeen alkaa hellittää, minulle iskee tosi voimakas elämännälkä. Nautin kaikesta, isosta ja pienestä.

Minä valitsin sen, että en kertonut työkavereilleni mitään, vaan jäin sairauslomalle oman tuskani kanssa. Se oli herättänyt paljon spekulointia ja kyselyjä. Kun oli aika palata töihin (peruukin kanssa) olin tosi jännittynyt ja tajusin, että olisi ollut itselleni paljon helpompaa, jos olisin ollut avoimempi. Onneksi hyvät työkaverit ymmärsivät valintani ja tukevat minua täysillä. Nyt ymmärrän sen, että työ ja hyvät työkaverit ovat etuoikeus.

Nautitaan auringosta ja muuttolinnuista ja kukista ja ihan kaikesta, mikä tuottaa vaikka pientäkin iloa!

Cinne