Re: Miten tästä eteenpäin?

Hei.
Meilläkin on "uusioperhe" 5 lasta yhteensä, tosin lapset yhtä lukuun ottamatta asuu muualla, tämä kotona asuva on yhteinen, isommat molempien edellisestä suhteesta. Lapset suhtatuvat sairauteeni odottavan rauhallisesti,tottakai heitäkin pelottaa mutta kerron heille sitä mukaa kun itse saan tietoa. Miehen kanssa taitaa vaan tulla vaikeampaa. Kuten Tissitön sanoi, miesten kanssa ei aina ole ruusuilla tanssimista. Meillä on myös aina halailtu, ja nyt tuntuu että halailu vaan lisääntyy. Mies kyllä puhuu, mutta sieltä kuultaa läpi kova pelko tulevasta, vaikka itse rauhoitan häntä ja jatkuvasti muistutan että mennään päivä kerrallaa, ja yksi asia kerrallaan. Tunnen itse olevani se vahvempi ihminen tällä hetkellä. Myös äitini ei oikein osaa suhtautua minuun normaalisti, tänään pelkäsi kertoa minulle että serkkunsa on huonona sairaalassa, sairastaa syöpää ja on enää päivistä kyse. Sanoin että minun kanssa voi kyllä ihan rohkeasti jutella entiseen malliin, ei tarvii varoa yhtään. Jotenkin tuntuu välillä siltä että itse joutuu lohduttamaan toisia eikä päin vastoin. Kuulosti kivalta kun kerroit että sinulla on yrttejä ym, minäkin olen miettinyt yrttitarhan laittamista. Olinkin mökillä pari päivää, mutta en vielä saanut aloitetuksi sitä, se on vielä suunnitteluasteella. Enemmän istuin rappusilla, lueskelin, neuloin ja ihailin kaunista luontoa, kuuntelin linnunlaulua ja yritin bongata mitä lintuja järvellä on alkanut asustella. Odotan kovasti huomista, menen pitkästä aikaa töihin (aiempi leikkaushaava tulehtui, siksi olen ollut pitkään sairaslomalla) ja tapaan työkavereitani. Pari tietää tilanteeni, mutta en tiedä jaksanko jakaa tietoa kaikille, ehkä en. Saanpa hetkeksi muuta ajateltavaa, kun täytyy keskittyä työhön.
Hyvää viikonloppua