Re: Miten tästä eteenpäin?

Hei,

sinulla on ihan oikeasti oikeus - ja velvollisuuskin itseäsi kohtaan - olla nyt itsekäs. Paraneminen on pienistä ja suurista asioista kiinni. Tee juuri sitä, mikä tuottaa sinulle iloa. Älä ole urhea väärällä tavalla, nauti, naura, iloitse, tee sitä mikä tuntuu hyvältä. Ja kaikki tämä hyvällä omallatunnolla.

Serkkuni antoi minulle sellaisen neuvon, että surulliset ajatukset pitää pystyä siirtämän syrjään, ei niitä saa jäädä märehtimään. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että joskus pitää saada sääliä itseään, niin hän kehotti minua sopimaan itseni kanssa, että suren esim. huomenna klo 13.00-13.05. Sen jälkeen asian voi heittää roskakoriin. Surtu on, mission completed, nyt iloisempia ajatuksia tilalle! Niin, ja pitää laittaa kello soimaan, ettei murehtiminen jatku yhtään sovittua pitempään.

Ei sinun kannata rasittaa itseäsi sillä, että joillakin on huonompi tilanne. Onhan sellaisiakin, joilla tilanne on parempi. Et voi millään kantaa muiden huolia, omissasi on varmasti riittävästi. Anoppini sanoi joskus, että tässä elämässä pitää pystyä myös torjumaan asioita, eli ei voi millään kantaa koko maailman murheita harteillaan, vaikka tietääkin, että kaikenlaista pahaa tapahtuu. Emme me saa maailmaa mieleiseksemme, vaikka haluaisimmekin.

Onneksi tapahtuu myös iloisia asioita. Itse olen aivan haltioissani siitä, että minä, joka en ole mikään viherpeukalo, sain kiinanruusun kukkimaan. Hyvä minä.

Itselläni on nyt sellainen tilanne, että minun pitää päästää syövästä irti. Minun pitää elää sitä elämää, mikä oli ennen diagnoosia. Minun pitää käsittää, että minun ei tarvitse kuunnella kehoani ja tarkkailla itseäni syövän varalta. Minun pitää elää, minä en saa keksiä tekosyitä sille, että en voisi tehdä jotain, mitä tein ennenkin. Ihan joka hetki en tätä vielä muista, koska viimeisestä hoidosta on vasta viikko, mutta onneksi minulla on niin huono muisti, että olen varma, että unohdan koko syövän ennen pitkää :)

Aurinkoa päiviisi!
Cinne