Re: Surutyö

Hei!

Itkien olen lukenut kertomuksianne. Niissä on niin paljon yhtäläisyyksiä omiin kokemuksiini... Tuovat lohtua, en ole yksin.

Olen minäkin viime päivinä miettinyt äitini tuskaa: sitä, että tietää, että kuolee pian. Haluaisi huolehtia meistä muista enemmän kuin itsestään, vaikka hän itse oli se potilas. Itse en osannut puhua äitini kanssa kuolemasta ja auttaa häntä omassa henkisessä tuskassaan. Ihan harmittaa, kun selitin vain omia asioitani, enkä ottanut huomioon, että äitillä oli varmasti henkisesti vielä vaikeampaa.

Äitinikin oli tosi vahva ja hän toivoi, että mekin olisimme ja sen voimalla tässä porskutetaan. Samalla tavalla itsekin äitini kanssa juttelen ja jotenkin tuntuu, että näin viime yönä äidistä jotakin untakin, mutta se unohtui aamuun mennessä. Eli kyllä äiti kuuntelee ja on läsnä, ihan varmasti.

Voimia edelleen. Päivä kerrallaan...