Re: Surutyö

Hei taasen! Tulimme juuri kotiin ja isä saatettiin kirkolle. Oli kova päivä mutta jostakin ne voimat vain löytyi jaksaa tämä päivä. Rukoilin kyllä apua isältä aamulla jotta auttaa jaksamaan minua tämän päivän ja hän voisi olla sitten ylpeä minusta. Samalla kun asiaa toivoin ja rukoilin niin lävitseni kävi kova tuulenvire kun olin ulkona ja vaikka oli aivan tyyntä. Siitä sain hirmuisesti voimaa ja hyvänolon tunteen koska tunsin tosi voimakkaana että kyllä isä kuuli rukoukseni ja nyt auttoi minua vaikken olekkaan mitenkään uskovainen mutta nyt viime päivinä jotenkin vain olen enemmän ja enemmän alkanut uskomaan että rakkaamme kyllä kuulevat ja ovat meidän luonamme tavalla tai toisella ja ilmestyvät myös siksi uniimme. Joku korkeampi voima meitä auttaa jaksamaan!!
Nyt vain hautajaisia tässä täytyy alkaa järjestämään ja sitten seuraava kova päivä on 18.3 kun isä siunataan. Pelkään vain juuri sitä tyhjyyden tunnetta ja kaipuuta joka hautajaisia seuraa koska tuntuu että sitten on liian paljon aikaa miettiä ja olla huolehtimatta asioista, koska nyt on niin paljon tehtäviä ennen hautajaisia.
Taas tuli tänne vuodatettua tunteita mutta tuntuu vain ettei oma puoliso kaikesta tuesta huolimatta osaa suhtautua samalla tavalla enkä voi sitä häneltä vaatiakkaan, koska hän on onnellisessa asemassa kun molemmat vanhemmat ovat elossa, suht. nuoria ja terveitä. Onneksi! Myös he ovat minua tukeneet niin kovasti ja huolehtineet lapsistamme kun omat voimat ovat olleet vähissä. Uskon ettei tätä kukaan muu ymmärrä kuin he jotka ovat joutuneet luopumaan jommasta kummasta vanhemmastaan tai molemmista. Ja vielä tosiaan kun syöpä on viennyt niin pian ja usko on ollut että syöpä on voitettu ja aina olen jotenkin kuvitellut että jos joku selviää syövästä niin toki minun isä, ei ole ollut vaihtoehtoa edes diagnoosin tullessa etteikö isä syövästä selviäisi...ja näin kävi. Ei usko auttanut eikä lääketiede mutta jokin tarkoitus tällä varmasti on vaikka nyt sitä on vaikea löytää... Jaksamista!!!