Re: Surutyö

Heips..
Mulle kävi niin, että kun saattokodista soitettiin, että äiti on huonossa kunnossa, pyysin hoitajaa menemään äidin luokse ja kysymään että haluaako äiti minut paikalle.. sanoin, etten halua itse puhua koska en halua että äiti kuulee mun itkevän.. kaduttaa niiiiiiiiiiiiin paljon.. Miksi ei ollu pokkaa!! Äiti oli siinä vaiheessa kyllä jo tosi väsynyt, oli vain nyökännyt hoitajalle että haluaa minut sinne.
Ikävä kyllä lapsia emme saaneet hoitoon ajoissa ja suruviesti soitettiin autoon kun olimme matkalla.
Miksi miksi miksi oli vain ajatuksissa..
mutta koen ehkä kuitenkin, että niin se oli tarkoitettu. pelkäänpä etten olisi kestänyt kuoleman hetkeä katsoa. Mutta sitten kun saavuimme saattokodille, hoitaja otti kädestä kiinni ja sanoi, mennään.
Itkin ja tärisin, pelkäsin. Lopulta hoitaja avasi oven ja näin rakkaimman ihmiseni sängyllä. Näky ei ollu kaunis, suu oli ammollaan auki. EHkä hyvä etten nähnyt kuolemaa, henkeä haukkovaa rakastani.
Hetken päästä tuli suunnaton rauha. itku loppui ja tajusin, äiti on nyt poissa. Sängyllä makasi rakas ihminen, kenen ei enää tarvinnut kärsiä kivuista. Hän oli kaunis. Pahalta tuntui lähteä huoneesta ja jättää äiti sinne "yksin". Peittelin vielä kädet "ettei tule kylmä"..
Oma tuska on suuri tällä hetkel´lä mutta vielä enemmän suren sitä miltä äidistä tuntui , kun tiesi ettei enää näe lapsen lapsia ym.
Hän uskoi Jumalaan ja sai siitä voimaa.. hän sanoi, ettei muuten ehkä olisi jaksanutkaan taistella..
Sekavaa tekstiä mutta ajatusten purkua..
jaksamista toivotan ja palataan taas