Re: Surutyö

Hei kaikille ja osan otto suruun,

Itse olen käynyt surutyötä nyt reilut viisi kuukautta. Menetin parhaan ystäväni ja ainoan siskoni 34v. Kaiken piti olla hyvin. Sairasti rintasyövaä 2007, sai kaiken hoidon, tehtiin kaikki tytkimukset jne. Rintasyöpä ilmeni ns. sappikohtauksena, joka olikin uusiutunut syöpä maksassa ja muualla. Terveeksi itsensä tunteva nainen oli työpöydän äärestä arkussa kahdessa viikossa. Vaikka kaikki tehtiin, silti tulos oli tämä. Kuljin hänen ja hänen perheensä rinnalla koko ajan ja kuljen vieläkin. Olin läsnä kun siskoni nukkui pois, me kaikki hänelle rakkaat olimme läsnä. Hänen kaksi pientä lastaankin isänsä kanssa. Siskoni kertoi minulle viimeisen toivomuksensa, kuinka hänen hautajaisensa järjestetään jne.Huomenna menemme tilaamaan hautakiven.

Minulla tukena ovat oleet perheeni, omat vanhempani ja ne ystävät jotka todella välittävät. Sen olen kuluvana talvena huomannut, että suruani ja menetystäni ei aina oikein ymmärretä. Surenhan pikkusiskoani, jonka kanssa vartuin, joka ymmärsi minua puolesta sanasta ja joka oli paras ystäväni. Tuntuu ettei minulla ole oikeutta surra siskoani.

Hakekaa apua ajoissa, älkää yrittäkö sinnitellä yksin. Nukkuminen on tärkeää, jos ei nuku jossakin vaiheessa tulee romahdus. Puhukaa, puhukaa surunne ja ikävänne pois. Puhukaa ihan kaikesta. Itse kaipaan suunnattomasti siskoani, luotettavaa ystävääni. Voi kuinka monesti olisin halunnut soittaa hänelle.

Kyllä me kaikki raskaasta menetyksestämme selviämme, jokainen omalla aikataululla ja tavallaan. Jokaiseen päivään saa voimia. Aika ennen hautajaisia menee kuin olis jonkin asteinen robotti, tekee ne asiat mitkä pitää.

Itse olen päätynyt siihen, etten kysy miksi? Koska siihen ei löydy vastausta. Meidän elämämme on niin pitkä kun sen on tarkoitettu olevan. Siskoni sai elää rikkaan mutta niin valitettavan lyhyen elämän.

Voimia teille kaikille ja tuetaan toisiamme! Sillä vain se, joka on rakkaansa menetyksen kokenut, ymmärtää miltä se tuntuu ja mitä kaikkea sisällään pitää!