Re: Surutyö

Otan osaa suruusi!

Isäsi tarinassa näkyy paljon samaa kuin äitini. Äitinikin sai "terveen paperit" marraskuussa, mutta samoihin aikoihin löydettiin uusi kasvain, joka lähti aggressiivisesti kasvamaan ja vei äitin hyvin nopeasti heikkoon kuntoon. Ilmeisesti ei olisi koskaan pitänyt lopettaa taistelua, silloinkaan, kun luuli, että kaikki olisi hyvin...

Meilläkin oli äitini kanssa hyvin läheiset välit ja siksi tämä menetys ja suru tuntuu vieläkin suuremmilta. On valtava tyhjyys ja yksinäisyys. Ihminen, jolle kuvittelisin kertovani syvimmin pahasta olostani, on äitini, eikä häntä ole täällä minua lohduttamassa...

Ystävien tuki on tärkeää. Ole onnellinen, että sinulla on perhe, jotka pitävät sinua pystyssä! Minua on tuntunut auttavan myös te "kohtalotoverit", koska silloin tunnen, että en ole yksin. Te tiedätte, miltä tämä tuntuu. Moni läheisistä ystävistänikään ei osaa suhtautua minuun samalla lailla, kuin te lähes tuntemattomat, jotka kuitenkin olette kokeneet ihan saman menetyksen. Olen myös alkanut lukemaan kirjoja, joissa kerrotaan samankaltaisista tarinoista. Ne tavallaan auttavat, vaikkakin tuovat jälleen ne kaikki äidin sairauden aikaiset muistot mieleen.

Voimia!