Re: Surutyö

Hei, isäni nukkui pois eilen aamulla 50-vuotiaana. Itse olen ainut lapsi ja isällä ei ole sisaruksia joten koen olevani melko yksin tässä tilanteessa. Minulla on kaksi ihanaa lasta ja mies mutta silti tämä tuska tuntuu niin pahalta kantaa vaikka apua saan ystäviltä ja sukulaisilta. Olen 28-vuotias ja olisin kovasti vielä tarvinnut isän apua. Isä asui samassa talossa, paritalon toisessa päässä ja olimme päivittäin tekemisissä. Hän hoiti lapsiani ja oli paras pappa ja isä mitä kuvitella voi.
Isä sai puhtaat paperit joulukuussa taisteltuaan ruokatorven syöpää vastaan vuoden verran. Kaikki piti olla hyvin mutta näin kävi. Kolme viikkoa oli sairaalassa lääkemuutosten vuoksi ja yllättäen yleiskunto romahti parissa päivässä siihen malliin että isä joutui saattohoitoon. Sain parin päivän ajan pitää isää kädestä ja valmistautua hänen lähtöönsä mutta silti on niin vaikea luopua. Syövän levinneisyys tuli täysin yllätyksenä kaikille mutta onneksi isä ei tullut ymmärtämään mitä hänelle tulee tapahtumaan koska lääkäreiden mukaan maksatoksisuus aiheutti isän sekavuuden toista viikkoa sitten ja sen jälkeen hän elikin omassa maailmassaan.
Nyt tästä täytyy vain jatkaa perheen ja ystävien voimin ja uskon että isällä on nyt hyvä olla eikä kipua ole. Se minua lohduttaa koska tuskat olivat kovat viimepäivinä. Ja näin se vain on että jokainen meistä joskus lähtee ja kuolema on aivan yhtä luonnollista kuin syntymä. Isän tehtävä täällä maan päällä päättyi eilen ja meillä jotka täällä vielä olemme on tehtävä kesken. Ja taivaassa sitten kerran kohdataan.
Voimia Sinulle surussasi ja muista ettet ole yksin surusi kanssa. Meitä kohtalotovereita on ja puhuminen on auttanut minua todella paljon näinä viime päivinä. Jaksamista!!!