Re: Surutyö

Niin, nyt kun isäni lähdöstä on puoli vuotta niin olen huomannut kuinka sokea olinkaan sairauden aikana. Kyseessä siis manttelisolulymfooma, joka on yksi pahimmista lymfoomista. Imusolmukesyöpähän on yleisesti laskettu ns.kiltiksi syöväksi mitä se ei todellakaan ole. Jopa parempiennusteisiin lymfoomiin kaatuu aika paljon väkeä.

"lääkkeet" tähän tautiin ovat karseita myrkkyjä ja tautii uusii hyvin monella. Kun isä kesti perushoidot aika hyvin, niin onnistuin kyllä pettämään itseäni melkoisesti, tyyliin "kyllähän tämä hoituu vaikka miten".

Velipoika kommentoi jo viime keväänä, "tästä ei tule mitään". Itse en halunnut uskoa. Isäkin pikkuhiljaa koitti vihjailevasti valmistella että taistelu saatetaan hävitäkin.

En silti halunnut luovuttaa, en ennen kuin kaksi päivää ennen kuolemaa. Eikä isäkään luovuttanut vaan totesi, että "se on korkeammassa kädessä".

Tilastot ovat tilastoja ja jokainen on oma tapauksensa. Ja pahasti levinneen ns.kiltinkin syövän ennuste on huono, niin se vaan on.