Re: Yllättäen puolisollani pahanlaatuinen syöpä

Hei! Miehelläni todettiin paksusuolensyöpä 2011 marraskuussa. Sitä oli edeltänyt vatsavaivat (lähinnä polttelu ja närästys) sekä koko ajan lisääntynyt väsymys. Lääkäriin mieheni meni vasta, kun kuumeilu alkoi. Työterveydessä epäilttin aluksi lapamatoa, mutta onneksi lopulta tutkimukset johtivat tähystykseen, jossa havaittiin heti paksusuolen syöpä.

Siltä osin syöpä leikattiin onnistuneesti kokonaan paksusuolesta, eikä edes mitään avanteita tarvittu. Suolesta pätkäistiin yksinkertaisesti sairas pätkä pois. Tämä oli kuitenkin valitettavasti vain pieni osa sairautta. Leikkauksen jälkeisissä kuvauksissa selvisi, että syöpä oli levinnyt laajalti maksaan ja keuhkoistakin löytyi pesäke. Mieheni olin tammikuun alussa lääkärissä käydessäni jo aivan keltainen ja lääkäri povasi muutamasta päivästä korkeintaan pariin viikkoon elinaikaa. Meille ilmoitettiin, että mitään hoitoja ei kannata/voi aloittaa, kun mieheni oli niin huonossa kunnossa. Lääkäri kirjoitti kuitenkin kortisonia suurella annoksella, joka onneksi auttoi ja pienensi maksan turvotusta, jolloin tukossa olleet maksa/sappitiehyet pääsivät taas toimimaan.

Näin saatiin sytostaattihoidot aloitettua. Näitä nimiä en muista. mutta aluksi lähdettiin liikkeelle mahdollisimman järeällä lääkkeellä, joka kohensikin mieheni vointia. Kunto koheni ja ruokahalu palasi ja painokin alkoi vähitellen nousta. Pieniä kävelylenkkejäkin saatiin tehtyä.

Toukokuussa kuitenkin tämä lääke jouduttiin lopettamaan, koska siitä aiheutui niin voimakkaat hermo-oireet. Tavarat eivät tahtoneet pysyä käsissä ja jalkapohjien pistelevä kipu esti liikkumisen. Myös muualla oli voimakkaita kipuoireita.

Kesän ajan hän sai toisenlaista sytostaattia suun kautta ja syksyllä aloitettiin suonensisäinen sytostaattihoito jälleen eri lääkkeellä. Kesän aikana syöpä oli lähtenyt uudelleen leviämään mm. maksassa ja myös keukoista ja luustosta löytyi uusia pesäkkeitä. Loppuvuodestqa 2012 todettiin, että myöskään tämä lääke ei auta ja se on syytä lopettaa, koska haitat ovat hyötyjä suuremmat. Jälleen kerran kuolema tuli lähemmäksi, mutta vielä saimme yhden mahdollisuuden uuden kehitteillä olevan lääkkeen kautta. Mieheni pääsi koeryhmään, jossa potilaat söivät täsmälääkettä, jonka oli tarkoitus vaikuttaa suoraan syöpäsolun proteiineihin estäen niitä lisääntymästä.

Kahden hoitojakson jälkeen myös viimeinen oljenkorsi osottautui hyödyttömäksi. Nyt elämme tilanteessa, jossa mitään hoitoja ei enää ole ja maksa on suurelta osin syöpäkasvaimen peitossa. Myös keuhkojen etäpesäkkeet ovat lisääntyneet.

Mieheni kunto menee päivä päivältä huonommaksi, ruoka ei maistu, paino laskee ja erilaiset kivut ja huonovointisuus lisääntyvät myös kuumeilu on palannut. On sanoinkuvaamattoman hirveää seurata vierestä, miten rakkain kuihtuu pikkuhiljaa pois, eikä mitään pysty tekemään. Olen osan ajasta ollut sairaslomalla ja välillä käynyt töissä, jotta taas jaksan kotona. Myös psykoterapiassa käyn säännöllisesti, jotta saan itseni jotenkin pidettyä kasassa.

Olemme jutelleet mieheni kanssa kaikki käytännön asiat selviksi hautajaisia myöten. Myös paperiasiat ovat kunnossa, joten sen puolesta ei ole hätää. Onneksi meillä ei enää ole pieniä lapsia, vaan molemmat poikamme ovat täysi-ikäisiä, vaikka nuorempi asuukin vielä kotona.

Olen yrittänyt löytää voimia jaksaa psykoterapiasta sekä tutuista arkisista askareista. Myös harrastuksissa olen käynyt aina kun olen jaksanut. On hyvä, jos jollain pystyy saamaan ajatukset suunnattua edes välillä muualle. Iltaisin menen nukkumaan unilääkkeen avulla, koska muuten yöt ovat liian levottomia jatkuvien painajaisten vuoksi. aamulla saan itseni hereille ja liikkeelle psyykelääkkeillä. Olen ajatellut, että minun on pakko vaan jaksaa, vaikka mitä tapahtuisi. Itkuni pyrin itkemään koirien kanssa lenkkeillessäni tai muuten niin, että mieheni ei sitä näe.

Toistaiseksi mieheni pärjää kotona itsekseen, mutta sitten, kun se ei enää onnistu ja ollaan saattohoitovaiheessa olen päättänyt hoitaa mieheni kotona niin pitkään kun se vain suinkin on mahdollista.

Ehkä minua auttaa tässä vaiheessa sekin, että jo vuosi sitten tammikuussa saadun kuolemantuomion jälkeen tein surutyötä. Eihän tätä asiaa oikein voi ymmärtää, eikä hyväksyä ja usein on täysin eksyksissä oleva olo. On mentävä päivä kerrallaan ja oltava itselleen armollinen, eikä vaatia liikaa. Tässä vaiheessa ei sotkuinen koti tai muut vastaavat pikkuasiat paljon haittaa.

Koitetaan jaksaa.

Marjuli