Re: Yllättäen puolisollani pahanlaatuinen syöpä

Mun elämäni tarkoitus eli mieheni on myös sairastunut haimasyöpään, joka on laajalti levinnyt maksaan. Miehellä oli toukokuun alusta kovia selkä- ja mahakipuja, joiden aiheuttajaksi todettiin 10.6. haimasyöpä. Mun on vielä aika vaikea lukea asiaan liittyviä asioita netistä ja ihmisten kokemuksen (etenkin ne, jossa toinen kuolee melko nopeasti) saa aikaan melkoisen paniikin ja pahanolon. Tiedän, että levinneestä haimasyövästä ei voi mitenkään parantua ja vaikka hoidot purisivatkin, elinaika on useimmiten kai mitattavissa ennemmin kuukausissa kun vuosissa, tosin onhan niitä ihmisiä jonkun vuoden silti elänytkin. Vaikka pelkäänkin pahinta, toivon silti, että asiat menisivät parhaalla mahdollisella tavalla ja saataisiin olla yhdessä vielä pidempään kun muutamia kuukausia.

Rakkaani on vasta 46 vuotias (itse olen 9 vuotta nuorempi) ja olemme yrittäneet 2 vuotta omaa vauvaa. Lapsettomuushoidot alkoivat toukokuussa ja nyt olemme menossa kolmanteen alkion siirtoon. Yksinhän minä jossain vaiheessa jään joko vauvan tai raskauden kanssa mutta jos emme saa edes raskautta alulle ennen rakkaani pois menoa, en näe mitään tulevaisuutta itselläni yksin. En mitään. Meillä on siviilivihkiminen 2.8. ja varsinainen hääjuhla 24.8., pelottaa jos jotain tapahtuu eikä mies elä edes häihin saakka...

Olin kesälomalla kun sairaus diagnosoitiin, sen jälkeen olen ollut melkein 4 viikkoa sairaslomalla. Huomenna pitäisi mennä töihin, enkä ymmärrä miten jaksan siellä kun en meinaa kotonakaan jaksaa mitään. Jos en itke ja ole ahdistunut niin olen äärettömän kiukkuinen ja rakas joutuu kärsimään siitäkin omien kipujensa lisäksi. Miten sitten kun yritän pinnistellä henkisesti erittäin raskaassa työssä ensin koko päivän ja tulen sitten väsyneenä ja netistä ahdistuneempana kotiin....pelottaa niin kovasti. Töihin olisi pakko mennä kun ei ole taloudellista mahdollisuutta tippua sille 2/3 palkalle kun palkkani on ensi kuusta lähtien meidän ainoa tulo. Mies on ollut ulkomailla töissä yli 10 vuotta ja Suomeen muutettuaan reilu 2,5v. sitten oli pudonnut pois koko Suomen sosiaaliturvasta, vaikka oli maksanut veronsa tänne. Sosiaaliturvan piirin on jo päässyt mutta eläkettä (toisesta syystä) on odotettu nyt yli 1,5 vuotta eikä vieläkään ole tietoa päätöksen saamisesta koska se asia on edelleen kesken siellä EU-maassa, missä mies oli töissä. Eli kun asiat on kesken, saa vaan toimeentulotukea sosiaalihuollosta, jota hän on tähän saakka saanut kun olen itse pitänyt osoitteeni äitini asunnossa eri kunnassa, tosin yhdessä ollaan asuttu käytännössä kuitenkin. Nyt elokuun alusta kuitenkin päätimme kiirehtiä ja ottaa riskin (erityisesti kun sairaus todettiin) ja siirtää minunkin osoite yhteiseen kotiimme ja mennä naimisiin mutta nyt sitten palkkani tulee olemaan ainoa tulo meillä. Ja hoidoistakin tulee kuluja. Joten mulla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kun olla töissä vaikka se olisi kuinka vaikeaa kun ei muuten pärjätä...aika paha tilanne meillä. Haettiin me sairaspäivärahaa nyt tämän syövän osalta jo kesäkuun puolivälin jälkeen (kun saatiin diagnoosi) ja se me saadaan sitten kun päätös tulee ja kun 55 päivän omavastuu on täynnä vaikka eihän se paljoa ole mutta jotain....

Me ollaan oltu vasta reilut 2,5 vuotta yhdessä, naimisiin menossa, vauvaa yritetty ja aikomuksena olla ikuisesti yhdessä....nyt tuli tämä, asia joka väkisin pakottaa meidät erilleen...mä en mitenkään voi ymmärtää tätä enkä hyväksyä, pelkään kuollakseni sitä kun tuota miestä ei enää ole. Ja erityisesti omaa ahdistustani jos meillä ei ole yhteistä vauvaa...ei edes tulossa. En todellakaan näe mahdollisuutta selvitä jos olen yksin...