Re: Tukea 16-vuotiaalle tytölle jonka äiti sairastaa parantumatonta syöpää

Kiva, että säkin pystyit jakamaan kokemuksiasi tänne. Pystyn niin hyvin samaistumaan sun kokemuksiis, muistan kun äiti oli myös laihtunut tosi paljon ja kävely ja syöminen alkoi käymään mahdottomaksi. Loppujen lopuksi vain vettä pystyi ottamaan lusikalla hyvin vähän kerrallaan, ja kävely oli jo aikoja sitten käynyt mahdottomaksi. Muistan vieläkin äitini ihanan aidon hymyn minkä hän näytti aina kun sanoin äidille rakastavani häntä.

Taas pitkästä aikaa täällä. 26.9 tulee tasan vuosi äidin kuolemasta, en vieläkään voi käsittää sitä. Ei siitä voi olla niin kauan! Vielä tulee hetkiä kun tuntuu niin pahalta kuin kuolinpäivänä. Vieläkin ajattelen äitiä lähes koko ajan. Sen takia tuntuu, että oppiiko tämän kanssa oikeasti koskaan elämään. Yli siitä ei pääse, mutta haluaisin vaan että pystyisin elämään normaalisti, ilman jatkuvaa surua, masennusta ja yksinäisyyden tunnetta. Nyt kun on syyskuu, olen alkanut muistelemaan viime syyskuun tapahtumia, kun äiti oli tosi huonossa kunnossa ja tuntuu kuin jotenkin uudelleeneläisin sitä mielessäni. On ollut kamala olo. Pelokkaana odotan tuota äidin kuolinpäivää..En tiedä kuinka tästä jatkaa eteenpäin, kun tuntuu, että oon jämähtänyt tähän.