Re: Tukea 16-vuotiaalle tytölle jonka äiti sairastaa parantumatonta syöpää

Hei Lilyana,

Otan syvästi osaa suunnattomalta tuntuvan suureen suruusi. Tiedän miltä tuntuu menettää oma äiti, menetin omani juurikin munasarjasyöpään vuosi sitten. Vaikka en ole enää 16-vuotias vaan puolet sinusta vanhempi, tuntui julmalta, epäoikeudenmukaiselta ja todella kamalalta, että äitini tuohon rajuun tautiin menehtyi. Olisin häntä niin kovasti vielä elämässäni tarvinnut.

Ymmärsin, että välisi äitiisi olivat läheiset ja sen vuoksi menetys tuntuu vielä suuremmalta. Enkä tiedä onko merkityksellisempää suhdetta keneenkään elämässä kuin omaan äitiin, joka on aina ollut siinä, sinua varten ja sitten yht'äkkiä lähtee ja jättää sinut surusi kanssa yksin.

Surusi on niin tuore, ettet ehkä jaksa vielä lukea paljon. Saattaa olla, että haluat sulkea koko tapahtuman mielestäsi, koska se on niin kamala ja koska kaipuusi ja ikäväsi tuntuvat liian suurilta. Itsesi kiireisenä pitäminen on ollut sinun keinosi selvitä pala palalta, vähä vähältä. Siinä ei ole mitään väärää, mutta toivon, että jossain vaiheessa annat surullesi myös tilaa ja toivon, että pystyt isäsi tai muiden läheistesi kanssa puhumaan tästä valtavasta menetyksestä elämässäsi. Suru tuo tullessaan hyvin, hyvin paljon tunteita. Hyviäkin, mutta myös hyvin vaikeita tunteita ja olis hyvä, jos voisit niitä jonkun kanssa jakaa. Oletko ottanut yhteyttä alueesi Syöpäjärjestöön? Heillä on tukihenkilöitä. Tukihenkilön voi tavata Syöpäjärjestön tiloissa tai hän voi tulla kotiisi keskustelemaan kanssasi. Minulle itselleni oli paljon apua tällaisesta tukihenkilöstä äitini sairastumisen aikana ja kuoleman jälkeen.

Yritän seurailla täältä kirjoitteletko, niin voin kirjoittaa lisää, jos tuntuu, että sanoistani on apua.

Sytytän pöydälleni tänään en vain yhtä vaan kaksi kynttilää, omalle äidilleni ja sinun äidillesi. Voimahaleja.