Re: Me kaikki rakkaamme menettäneet!

Hei!

Pakko oli heti vastata...

Varmasti oli isällesi hyvä, ettei hän tajunnut kuolevansa. Kun itse mietin, millaista olisi tietää omasta kuolemastaan, se olisi varmasti raastavaa. Ei silti - suhtaudun kuolemaan nyt äitini kuoleman jälkeen eri lailla. Se ei pelota minua enää. Mutta tietenkin kuoleva ajattelee ennen kaikkea jälkeenjääviä ja on suuri huoli heidän jaksamisestaan. Äitinikin sanoi (kun sai sairaalassa tiedon, ettei hoidot enää häntä auta), että eniten hänen käy sääli minua. Se tuntui niin pahalta kuulla ja tuntuu ilmeisesti edelleenkin, kun kyyneleet valuvat silmistäni...

Sinun kirjoituksesi jälkeen tuli vahva fiilis, että "ei minun tarvitse kantaa tätä kaikkea yksin", ehkä tilaan minäkin ajan ammattiauttajalle.

Voimia hautajaisiin, onneksi sinulla on tärkeä tukiverkko ympärilläsi, jotka auttavat sinua jaksamaan. Ja isäsikin antaa sinulle voimia pilvien reunalta.