Re: Me kaikki rakkaamme menettäneet!

Niin, onhan tässä huomannut ketkä todella välittävät. Itsekään en enää omin voimin jaksanut joten ammattiapu oli välttämätön. Töissä tuli lopullinen romahdus, kun voimat vaan loppuivat.

Nyt mennään pikkuhiljaa päivä kerrallaan. Puoli vuotta on isän lähdöstä mennyt, mutta tuska on kova edelleen.

Kuukausi ennen isän diagnoosia lymfooma aiheutti hänelle molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Hän olisi voinut mennä siihen suorilta jaloilta, mutta ei ollut silloin vielä aika. Kun diagnoosi tuli, sanoin hänelle että "jatkoaikas alkoi nyt". Vuoden sitä saimme.

Lääkäri sanoi minulle, että pahinta aikaa on se ensimmäinen vuosi läheisen lähdöstä. Nähtäväksi jää. Äidin poismeno oli erilainen tapaus, patoutin surun sisälle kunnes se muutama vuosi myöhemmin tuli kunnolla päälle.