Re: Me kaikki rakkaamme menettäneet!

Hei. Minä koen aivan samalla tavoin, kun sinä. En pelkää enää kuolemaa, koska tunnen että vastassa on niin rakas ihminen ja useampikin rakas ettei ole mitään syytä pelätä. Mutta silti taas lapsia kävisi säääli ja muuta perhettäni, joten uskon että juuri näin isänikin olisi ajatellut. Ja näin on sinun äitisikin ajatellut, kun tieto hoitojen loppumisesta on tullut. Oma kohtalo ei pelota mutta niiden, jotka tänne vielä jäävät. Ja se tunne saa surulliseksi ja uskon kuinka kovasti siitä kärsit, kun kohdallesi sattui niin että äitisi kantoi huolta sinun jaksamisesta. Nyt sellainen asia tuntuisi minusta äärimmäisen raskaalta jos olisin joutunut isälle vakuuttamaan että kyllä me täällä pärjätään..Tältä osin tunnen olevanikin onnekas kun emme joutuneet käymään asioita läpi isän kanssa. Koska uskon että meiltä ei jäänyt mitään sanomatta toisillemme ja kumipikin tiesimme toisen merkityksen elämässämme ja tiesin kuinka isä rakasti meitä ja me häntä. Joten kaikki tärkeimmät oli isällä jo tiedossa.

Ja ei, sinun ei tarvitse kantaa kaikkea taakkaasi yksin. Varaa ihmeessä aika ammattiauttajalle. Jos olisin silloin aikoinaan kun elämä kolhi, niin osannut hakea ammattiauttajan apua vyyhdin purkamiseen, olisi varmasti jäänyt monet tunteet, syytökset ja paniikkikohtaukset kokematta. Mitä aikaisemmin vain apua saa niin aina parempi. Kyllä tästä yhdessä selvitään.!!!

Ja uskon kanssa että äitisi sinua suojelee tuolla ylhäällä...

Kerron vielä sellaisen asian mikä saa minut vahvasti uskomaan tuonpuoleiseen elämään. Silloin kun pappani kuoli 20.12.10 niin hänen tyttärensä, äitini, oli häntä elvyttämässä. Äitini hälytettiin paikalle, koska on sairaanhoitaja ja lääkäri soitettiin heti avuksi elvytykseen. No lääkäri ja äitini tekivät parhaansa mutta pappa kuoli 69-vuotiaana. Elvytys kesti vajaa kaksi tuntia. Pappan kuoleman jälkeen surin että miten ihmeessä äitini jaksaa ja kantaako hän jotenkin syyllisyyttä tapahtuneesta. No kaksi päivää pappan kuoleman jälkeen äitini laittoi tuikkukynttilän palamaan takkansa reunalle. Tuikku putosi ja katsos kummaa, steariini oli muodostanut täysin symmetrisen sydämen äidin takan eteen. Sydämestä lähti roiskeita, kuin säteitä joka puolelle tasaisesti. Kuva oli aivan uskomaton, koska yleensähän steariini roiskuu pujotessaan miten sattuu eikä yhteen könttiin. Silloin tuumasimme, että nyt on pappa perillä ja ilmoittaa meille että kaikki on hyvin....