Re: Äidin menettäneet

Iltaa Emilia7 ja muut äitinne menettäneet.

Esitit tosi hyvän kysymyksen, että miten meni viime sunnuntai. No ei todellakaan kovinkaan hyvin, koska oli 1. äitienpäivä ilman äitiäni. Olin ahdistunut siitä jo viikkoja etukäteen ja yritin suodattaa kaikki mainokset yms. mielestäni. Kun se päivä tuli, niin olin tosi surullinen ja oli paha olla. Poltin kynttilää melkein koko päivän ja soitin äidin vatsatanssi-cd:tä. Iltapäivä meni paremmin, kun menin jossain vaiheessa pihatöihin. Isäni ehdotti,että koittaisin olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä oli ja mitä äitini minulle antoi ja myös siitä, että hän on nyt oman äitinsä kanssa. No joo, mä yritin tota, mutta silti olo tuntui tosi tyhjältä. Osa minusta oli kateellinen miehelleni, kun hän saattoi äidillensä soittaa silloin ja kehotin kortinkin lähettämään hyvissä ajoin.

Minun oman äidin kuolemasta on tänään tullut kuluneeksi tasan 9 kk. Ei nämä juhla- ja vuosipäivät mitään helppoja ole. Tänään oli keskiviikko, kuten silloin viime elokuussa, kun hän kuoli. Tiedän, että hän on läsnä, mutta silti olen välillä todella lohduton. Onneksi on tämä palsta. Käyn välillä täällä lukemassa ja olen minäkin tahallani pysynyt tältä palstalta pois. Jotenkin haluaa etäisyyttä tähän, vaikka tiedän, että niin monet kokevat saman minkä minäkin koen.

Haudoilla me käytiin jo aikaisemmin, joten ei nyt sitten äitienpäivänä oltu siellä päin.

Senkin takia käyn täällä vähemmän, koska vanhustenhoitajana joudun aina silloin tällöin hoitamaan saattohoidossa olevaa potilasta. Viimeksi eilen ja pahaa se teki. Mä en kuitenkaan vältä hoitamasta heitä, koska sitä asiaa ei voi paeta, kun se kuuluu mun työhön. Saan aina takautumia äitini viime vaiheista, mutta onneksi pystyn jotenkin "suodattamaan" ne ajatukset työpäivän aikana eikä siinä onneksi ehdi ajatella. Vasta kotona siten miettii hoitamiaan asukkaita ja heidän tarinoitaan. Sitä mä ihmettelen, etten mä ole töissä vielä kertaakaan esim. itkenyt. Useammin huonoina päivinä ajatukset harhailee vaikka missä. Kuitenkin mä rakastan työtäni, koska se antaa niin paljon, vaikka onkin henkisesti välillä tosi raskasta.

Itse en tosiaan tiedä helpottaako tämä koskaan ja vasta niin vähän aikaa on äitini kuolemasta kulunut. Koitetaan kuitenkin surumme keskellä muistaa, että edesmenneet läheisemme haluaisivat meidän jatkavan elämäämme täysillä ja tekevän sellaisia asioita, jotka tuottavat meille iloa ja tyydytystä. Se suru aaltoilee ja tosiaan välillä menee hyvin, välillä taas ei.

Tosiaan virtuaalihalit kaikille minultakin.