Re: Äidin menettäneet

Minullakin oli ensimmäinen äitienpäivä ilman äitiä. Tämä päivä, 14.5, on kuitenkin vielä raskaampi, sillä äidin kuolemasta on nyt vuosi.

Äitienpäivästä selvisin ihan hyvin. Olen ulkomailla, joten vältyin Suomen äitienpäivämainonnasta, eivätkä matkaseurana olleet kaveritkaan (tuskin tietoisesti kuitenkaan, suurinosa kun ei tiedä minun menettäneen äitini) hehkuttaneet äitienpäivää. Jos asiasta olisi tehty ns. suuri juttu, niin olo olisi varmasti ollut kamala. Haudalla olisin halunnut käydä, mutta se oli mahdotonta. Ikävä on kova.

Muistan viime vuoden äitienpäivän kuin eilisen. Sen päivän jälkeen äiti eli enää viisi päivää. Muistan, kuinka kävin keräämässä valkovuokkoja äidille. Olin matkalla saattohoitokotiin hänen luokseen. Keräsin melko ison kimpun valkovuokkoja ja kortinkin olin tehnyt. Äitienpäivänä äiti alkoi jo selvästi irtautua maailmasta. Vaikka silti hän oli vielä läsnä.

Äidin viimeinen viikko on myös muistissa kuin eilinen päivä. Olimme veljeni kanssa äidin luona joka päivä. Nyt olo on epätodellinen - onko äiti todella poissa? Ehkä näin vuosipäivänä tulee muutenkin ajateltua asiaa enemmän kuin muulloin, mutta nyt tuntuu siltä, että alan vihdoin ymmärtää tapahtuneen. Vuosi on kulunut ja äiti on edelleen poissa. Luulen, että pieni osa minusta odotti äitiä kotiin vuoden aikana.

Tuntemuksia on vaikea kuvata sanoin. Mikään, mitä kirjoitan, ei tunnu riittävän; ahdistus pysyy ja ikäväkin on tullut jäädäkseen.