Isä on poissa....

Isäni kuoli 12.3 ja siitä on kohta kuukausi aikaa, mutta tuntuu, kuin kaikki olisi tapahtunut vasta äskettäin.
Vieläkin on olo, kuin usvassa ja vaikeaa on uskoa, ettei rakas isä enää koskaan tule takaisin.
Suru, kaipaus ja ikävä on vieläkin hirveä.
Itku tulee aaltoina, tänään taas itketti kovasti, kun olin saunassa ja muistelin isääni..
Iltaisin myöskin tulee kaipaus, ikävä ja itku.
Isäni ehti täyttää juuri 78 vuotta, ennen kuolemaansa.

Isäni sairastui lymfoomaan ja ensimmäinen oire oli talvella kainalon alueelle ilmaantunut patti, mutta isä ei lääkäriin mennyt.
Isä ja mekään emme arvanneet, että asia on vakava.
Heinäkuussa isälle tuli väsymys, jonka syyksi laitoimme kuuman sään.
Syyskesällä isän väsymys lisääntyi, tuokahalu väheni ja paino alkoi tippumaan.
Isä nukkui lähes koko ajan ja viimein isä pääsi lääkäriin.
Alkoivat tutkimukset ja kuullessamme lääkärin diagnoosin syövästä, maailma pysähtyi.
Alkoivat stytostaattihoidot, mutta isälle ei voitu antaa kaikkia hoitokertoja, kun isän kunto romahti.
Isä joutui terveyskeskuksen vuodeosastolle 23.12.14.
Kävin joka päivä isää katsomassa ja joka kerta isä kysyi, että missä olen ollut, kun aamulla klo 10 jälkeen tulin isäni luo ja olin joka päivä klo 20.00 asti isäni luona vuodeosastolla.
Yhtenä aamuna soi puhelin ja terveyskeskuksesta soitettiin, että isä on saanut tajuttomuus kohtauksen.
Toinen kerta... isäni oli tajuttomuuden ja tajunnan rajamailla, ei pystynyt puhumaan, eikä nielemään.
Seuraavana aamuna isän vointi oli parempi, isä pystyi puhumaan ja nielemään.
Hyvin usein isä pyysi, että pääsisi jo kotiin ja aloin hommaamaan asioista niin, että isä pärjäisi kotihoidossa.
Monesti olen sanonut isälleni, että olet ollut ja olet maailman paras isä meille ja isä siihen tokaissut, että olenko?

Koitti viimein odotettu päivä 12.2.15, kun isä viimein pääsi kotiin.
Kotona oli apuvälineet ja sairaanhoitajat kävivät joka päivä.
Kaikki tuntui sujuvan hyvin, mutta sitten isän teveys alkoi horjumaan.
Noin viikko ennen kuolemaa alkoi pahoinvointi, johon mitkään pahoinvoinnin estolääkkeet eivät tehonneet.
Isä ei enää jaksanut kävellä eeva telineellä, väsymys lisääntyi, ruokahalu katosi ja muutama päivä ennen kuolemaa alkoi oksentaminen.
Tumman ruskeaa nestemmäistä oksennusta tuli muutama ruokalusikallinen kerrallaan ja pahoinvointi oli jatkuvaa.
Isälle jouduttiin laittamaan nenämahaletku, jolloin sitä ruskeaa nestettä tuli 2 litraa kerrallaan ulos.

Isä sai kipulääkettä ja pshoinvoinnin estolääkettä koko lopun sairauden keston ajan.
Isän viimeinen yö oli elämäni raskain, surullisin ja epätodellisin.
Yöllä alkoi limainen yskä, johon hoitaja kävi laittamassa korvan taakse laastarin, joka auttoikin myöhemmin yöllä.
Isä sai kipulääkettä ja rauhoittavaa lääkettä.
Siirryi nukkumaan isän huoneeseen jo muutamana yönä aiemmin, kun isäni tarvi apua ja usein yöllä huuteli unissaan.
Viimeisenä yönä ei saanut juuri nukuttua.
Yöllä isälle nousi kova kuume 39,4 ja isä oli rauhaton.
Annoin hoitajan määräämät lääkkeet, laitoin kylmiä pyyhkeitä isän pään päälle, vähensin isän vaatetusta ja tuuletin huonetta.
Kuume laski hieman, mutta isän hengitys oli muuttunut raskaaksi ja hengitys nopeaksi.
Välillä hengitys lakkasi, mutta kiihtyi taas.
Lopulta isän hengitys alkoi hidastumaan ja harvenemaan, kunnes isä veti viimeisen kerran henkeä klo 05.20 ja isä nukkui pois.

Siinä hetkessä tuli epätodellinen olo, isää ei enää ole.
Tuli myös helpotuksen tunne, isä on nyt Taivaassa, jossa ei ole kipuja, kärsimystä, tuskaa, eikä surun kyyneleitä.
Isämme sai tulla uskoon ja sai Jumalan rauhan sydämeensä ennen kuolemaansa, jolloin meille jäi jälleen näkemisen toivo, ettei ero isästäme ole lopullinen.
Toinen lohduttava asia on se, että saimme hoitaa isän elämän loppuun saakka kotona ja isä sai kuolla omassa kodissa, omaan vuoteeseen, kuten isä halusikin.

Saimme pukea isälle ne vaatteet, joissa isä oli kotona ollessa tykännyt olla ja saimme laittaa isämme arkkuun kotona.
Suuri kaipaus, ikävä ja isän kokoinen kaipuun tyhjiö on jäänyt elämäämme.
Isän vuode ja huone on vielä sellaisessa tilassa, kun se oli isän kuollessa, en vaan ole vielä halunut sitä alkaa muuttamaan.
Myös yövalo palaa isän huoneessa, kuten se paloi isän siellä ollessa.
Vaikka isän hoitaminen olikin välillä raskasta, niin tekisin saman uudelleen, se aika oli arvokkaampaa, kuin mitkään rikkaudet yhteensä.

Tuntuu vaan niin epäoikeuden mukaiselta, kun äiti kuoli syöpään ja isällä oli samanlainen kohtalo, että suurella todennäköisyydellä minäkin kuolen aikanaan syöpään.
Kun isä oli elossa, vaikkakin sairaana, niin minulla oli vielä unelmia ja harrastukset kiinnostivat.
Nyt kun isä kuoli, niin kiinnostus lakkasi ja kaikki menetti merkityksensä, nyt elämä tuntuu tyhjältä, millään ei ole enää oikein mitään merkitystä.
Isä varmana toivoo siellä missä hän nyt on, että jatkaisin elämää tästä eteenpäin.

Isällä oli unelmia ja suunnitelmia, jotka jäivät totetumatta.
Ehkä minä toteutan isän unelmia.
Viimeinen isän toive oli kevät talven kirkaan auringon paistaessa isän huoneeseen... "Näkisipä vielä kesän" jäi toteutumatta.