Re: Isä on poissa....

Vaikka enää ei itketä jatkuvasti, niin vieläkin on surullinen ja tyhjä olo. Itku tulee aaltoina, varsinkin iltaisin ja aamuisin tulee kaipuu ja itku tosi helposti.
Helposti tulee itku katsellessa ja kosketellessa niitä esineitä, jotka muistuttavat isäsä, kuten isän vaatteet ja saunassa alkaa usein itkettämään, kun muistelee isää, isä tykkäsi olla saunan lämmössä.
Itku tulee, kun ajattelen niitä asioita, joista isä haaveili tekevänsä, mutta jotka jäivät toteutumatta, myös jonkinlainen syyllisyyden tunne siitä, että jätin huomioimatta joitain isän toiveita.

Kävin tänään maalla, paljon muistoja maalta, kun isän kanssa siellä olen ollut satoja kertoja.
Nyt siellä yksin ollessa tulee haikea ja surullinen olo, isä puuttu.
Joka ilta sytytän kynttilän isän kuvien vierelle.

Usein mietin, että missä isä nyt on. Uskovaisena kuitenkin luotan siihen, että Jumala on armollinen ja isä on päässyt perille Taivaaseen.
Isä kuitenkin uskoi Jeesukseen ja isä sai Jumalan rauhan sydämeen.
Uskon, että Jumala säälii, tuntee surua, ottaa syliinsä kaikki vakavasti sairaan ihmiset ja vie heidät perille Taivaaseen.
Kuinka Jumala voisi hylätä kärsivän ja sairaan ihmisen, jos Jumala on Rakkaus ja haluaa pelastaa ihmisen.
Kuoleman jälkeen haluan päästä ainoastaan sinne, minne isäkin on mennyt.

Mitä rakkaampi on menetetty ihminen läheisilleen ollut, niin sitä enemmän kyyneletä, luopumisen tuskaa ja ikävää lähimmäiset joutuvat kokemaan menetyksen hetkellä ja sen jälkeen...
Elämä ei ole enää koskaan sellaista, kuin se oli ennen rakkaan menetystä

Uskon isän toivovan, missä isä onkin, että jatkan niitä harrastuksia, joita harrastin isän elinaikana ja joista isä murehti, että minulla ei ollut aikaa niitä harrastaa, kun aika meni isän hoitamisessa.
Että toteutan myös niitä haaveita, joista isän kanssa haaveilimme, kuten uudemman auton hankinta, kalastus, marjastus ym.
Vaikka isä ei olekaan mukana fyysisesti, niin hän kuitenkin seuraa elämäämme sieltä, missä hän nyt on.