Re: Haimasyöpä

Omalta kohdaltani voi vakuuttaa, että otan aina mieheni tahdon huomioon kaikissa tilanteissa ja kunnioitan hänen itsemääräämisoikeuttaan viimeiseen asti. Olemme keskustelleen asiasta paljon ja sopineet, että esimerkiksi lääkärikäynneillä olemme molemmat, että informaatio ei hukkuisi esim. potilaan kokeman henkisen shokin vuoksi ja että tieto välittyisi minulle myös ensikäden tietona. Olenhan tukena ja hoitajana 24/7 ja osaan kertoa joskus myös sellaista tietoa hoitaville tahoille, joita mieheni ei lääkityksen aiheuttaman väsymyksen vuoksi muista.

Keskustelemme myös vitamiineista yms hoidoista ja tiedosta, jota olemme saaneet eri lähteistä. "Pakkopullaa" en tahdo hänelle enkä kenellekkään muulle. Aviopuolisoilla on varmasti tässä suhteessa helpompi yhteys, kuin esimerkiksi vanhempi - lapsi-suhteessa. Yhteys ja välittäminen ja erityisesti kunnioittaminen vaikka sitten kuoleman toivominen on mielestäni täysin hyväksyttävä potilaan puolelta. Tähän liittyen kotisairaala otti puheeksi hoitotahdon. Meille olisi kuulemma pitänyt sellainen jo tehdä syöpäklinikalla, mutta ei vaan tehty. Asia todettiin lähinnä sanomalla että jos sydän pysähtyisi niin elvytystä ei sitten tule.

Tällaisia "rumia" lausahduksia varmasti jokainen kuulee, mutta kun niitä sattuu usein ja monen eri henkilön taholta, tulee tunne, että hoitoa ei halutakkaan antaa, vaikka potilas olisi kunnoltaa sellainen, että hänen sitä pitäisi saada.

On hienoa kuulla, että olet saanut kolme vuotta ja toivottavasti saat vielä lisää vuosia. Minusta on kuitenkin väärin, että hoitokäytännöt ovat niin erilaisia, että sairaan täytyy etsiä ja vaatia tai jopa muuttaa eri paikkakunnalle saadakseen edes kokeellista hoitoa levinneeseen syöpään.

Ja tuossa olen sataprosenttisesti samaa mieltä, että kaikki elinpäivät ovat elämisen arvoisia tietysti mahdollisimman kivuttomina tietysti.

Hyvää syksyn jatkoa sinulle!