Re: surusta selviäminen

Aurinkoista lauantai-iltapäivää kaikille.

Piti vastata heti, kun luin tämän viestin.

mirjam: Tarinasi on surullinen, mutta toisaalta et ole ainoa. Oikeastaan minä sain selville erilaisia kanavia pitkin, ettei vanhempieni avioliitto ollutkaan ihan sitä miltä näytti. He olivat naimisissa yli 40 v. Isäni kertoi aika järkkyjä asioita ja sitten muutenkin sain ihme fiiliksiä. Mulla on ollut aina aika etäinen suhde isääni, mm. siksi, että hänen kanssaan ei ole voinut koskaan puhua vaikeista asioista eikä hän ole voinut myöntää esim. heikkouttaan. Hän sanoi, että äitini oli paras eikä halua ketään toista, vaikka itse sanoin, että en ole vastaan, vaikka uusi kumppani löytyisikin. Isäni sanoi, ettei häntä kiinnosta, vaan aikoo elää yksin. Ok.

Äitini oli myös täysi vastakohta isälleni: empaattinen, muut huomioiva, jaksoi aina kuunnella iloni ja suruni, tuki minua huonoina aikoina, kiltti. On toisaalta aika shokeeraavaa, kun huomaa aikuisena, että kaikki ei ollutkaan ihan sitä miltä näytti. Olin pitkään varautunut isäni suhteen enkä uskaltanut avautua asioista, mutta sitten ajattelin, että minä en ole äitini ja siksi toisekseen isäni on kuitenkin hyvin riippuvainen minusta. Hänen ei siis oikeastaan kannattaisi kohdella minua huonosti ja loukkaavasti, koska kuitenkin aikanaan tulee tarvitsemaan apuani paljonkin. Näin olen sen asian järkeillyt. Toisaalta haluaisin tietää lisää ja toisaalta taas en haluaisi. Toisaalta tunnen, että ehkä asioista kerrotaan minulle vähitellen ja pienissä osissa. Kaikesta huolimatta hän on edelleen isäni, jota rakastan. Olen vain jollain lailla pettynyt, miksi sain tietää näistä asioista vasta nyt. Ehkä äitini halusi suojella minua ja siksi sain näistä asioista tietää vasta hänen kuoltuaan.

Ymmärrän hämmennyksesi siitä, että isäsi etsi uuden kumppanin hyvin pian äitisi kuoleman jälkeen. Se oli hänen valintansa ja tietysti sinulla on oikeus olla eri mieltä. On täysin ymmärrettävää, että haluat surra rauhassa ja että isäsi uusi puoliso ei koskaan korvaa sinulle äitiäsi. Minä en voisi ajatella isäni mahdollista uutta puolisoa muuten kuin hänen uutena puolisonaan eikä edes äitipuolena. Kukaan ei voi korvata äitiäni, ei kukaan. Se on fakta juttu.

No eipä sitä kukaan täällä osaa sanoa miltä sinun pitäisi tuntua. En minäkään tiedä, mutta suosittelen tuntemaan ne tunteet, mitkä tunnet.

Joo, no haluaisin valaa myös toivoa meille kaikille sureville, että suru laimenee ajan kanssa. Vuosi sitten, kun kävin läpi äidin tavaroita, niin sain kaikki hänen kutimensa. Huomasin jo silloin, että yhdet sukat olivat jääneet kesken. Kaivoin ne esiin noin kolme päivää sitten ja päätin, että minä kudon ne loppuun. Olen viimeksi kutonut about 25 v sitten yläasteella. Olen jo saanut kantapäät tehtyä molempiin. Tämä on symbolinen asia, että saatan loppuun jotain minkä äitini aloitti, ennen kuin alotan oman projektin. En tiedä kenelle äitini niitä sukkia kutoi ja ensin ajattelin, että teen ne itselleni. No, niistä tulee sen verran isot, että ehkä teen ne miehelleni tai isälleni. Samalla kutoessani muistelen äitiäni ja tunnen, että hän on vahvasti läsnä ja neuvoo minua. Näin elämä jatkuu...

Voimahalit ja jaksamista kaikille.