Re: surusta selviäminen

Otan osaa suruusi.

Minun kokemukseni on seuraava: Isäni oli 69-vuotias, kun äitini kuoli. Isältä vei neljä vuotta, että hän sai elämänhalunsa takaisin. Ensimmäisinä vuosina äidin kuoleman jälkeen isä oli masentuneen ja yksinäisen oloinen. Vähitellen hän alkoi jutella enemmän, puuhailla enemmän ja osallistua esimerkiksi seurakunnan tilaisuuksiin.

Ensimmäisen vuoden aikana äidin kuoltua isä ei koskenut pyykkikoneeseen, koska äiti oli aina pessyt pyykit. Pikkuveljeni kävi viikonloppuisin pesemässä isälle pyykkiä. Jossakin vaiheessa isä ryhdistäyti ja opetteli itse käyttämään pesukonetta ja laittamaan ruokaa. Oli ilahduttavaa nähdä, kuinka vanha mies opetteli uusia taitoja.