Re: surusta selviäminen

Oikeastaan, omalla kohdalla suurin helpottava tekijä on ollut jälleennäkemisen toivo. Surussa vuosi on lyhyt aika..päivä kerrallaan vaan eteenpäin.

Hautajaiskuvia en edes viitsi katsoa, koko tilaisuus tuntui vuosi sitten absurdilta. Ajattelen että isä ja äiti ovat nyt ajan rajan tuolla puolen uusissa kuvioissa. Ja sinne me kaikki tulemme menemään aikanamme.

On välillä parempia päiviä ollut ja välillä sietämättömiä. Mutta aika menee armotonta vauhtia eteenpäin ja olen koittanut ottaa kaikki irti omasta jäljelläolevasta ajasta. Se voi olla yksi päivä 10 tai 50 vuotta, ei voi tietää.

Pahin tuska helpotti äidin kohdalla vasta sitten kun suostuin käsittelemään tapahtuneen, siinä meni muutama vuosi. Isän kohdalla ei ole paljon vieläkään helpottanut.

Enoni totesi, jotta "älä ajattele liikaa". Helpommin sanottu kuin tehty.