Miten saisin itkun ulos, kiukkua tulee ja muuta...

Hei,
isäni kuoli ihan ns. vanhuuteen viime kesänä (oli kyllävirallinenkin diagnoosi tietenkin) ja heti perään äitini sairastui rintasyöpään, oli agressiivista laatua (tarkempaa en siitä tiedä), mutta ei ollut levinnyt imusolmukkeisiin eikä muualle... näin ilmoitettiin(papereita en ole nähnyt).
En siis "ehtinyt" surra isää, kun alkoi äidin tukeminen. Rinta leikattiin ja alkoi sytostaattihoidot. Äiti oli hyvin elämäniloinen, kaikesta huolimatta, omasta surusta sekä sairaudesta.... vain kerran jouduttiin hoitoa siirtämään veriarvojen takia ja silloinkin pienin mahd. aika.
Hoidot oli ohi ja oli menossa tauko ennen sädehoitoja ja äiti uskoi tulevaan, samoin me läheiset.
Ja sitten tuli se puhelu, äiti oli saanut laaja-alaisen aivoverenvuodon. Hän oli pari viikkoa tajuttomana sairaalassa ennen kuolemaansa. Ja lääkäri sanoi että on todella suuri mahdollisuus, että siellä ollut useampi etäpesäke, jotka vuosivat, mutta sitä ei tiedä. Lääkäri sanoi että äitini peruskunto oli niin hyvä, että ilman sitä, hän olisi mennyt nopeasti. Siksi on niin vaikea uskoa tätä kaikkea. Ja juuri se että koko ajan tieto ettei ole levinnyt ja kokonaan poistettu tuo "pahis" ja sitten äitiä ei enää ole... Olihan se viimeinen puhelu jo helpotuskin, kun vielä pahempaa olisi ollut se toinen vaihtoehto tuollaisessa tilanteessa eli sänkyyn "vangittuna" halvaantuneena, mahd. syövän edetessä.

Itsellä kystat rinnoissa ja jos siellä seasta joskus löytyy muuta, niin vaikea uskoa tulevaan tämän kokemuksen jälkeen.

Mutta se että en surrut isää (isä todella läheinen, mutta kuolema "luonnollinen" ja hieman jopa helpotus) ja sitten äidin sairauden sivusta seuraaminen ja sitten kuolema. SEn jälkeen asioiden hoitaminen, asunnon tyhjentäminen ym. Mutta itku on tuolla todella sisällä, ei tule ulos, välillä muutama kyynel. Mutta näen painajaisia ja voin fyysisesti huonosti eli kaikki allergiat ym. pahana.... haluan itkeä, sillä itken yleensä helposti, mutta en ole edes kunnolla itkenyt kummankaan hautajaisissa.

Onko muilla jäänyt itku sisään? Lyhyt pinna ym on, mutta haluaisin tuon selvästi sisälläni olevan itkun ulos.... joskus tulee kyyneleitä, mutta ei kunnon purkautumista.... vaikka olen antanut itselleni luvan surra. Hautajaisten tilanteen jopa ymmärrän, kun jotenkin mietti koko ajan että miten kaikki sujuu, "järki oli tunteen edellä"

Jaksamista muillekin läheisille. Olen järjellä (taas) miettinyt, että tällainen lähtö on parempi kuin hidas syöpään "kuihtuminen", mutta eihän äiti ollut kuolemassa. Ja olen tunneihminen, siksi tämä niin outoa....