Re: Miten saisin itkun ulos, kiukkua tulee ja muuta...

Hei, mukava lukea, että pikkuhiljaa elämä voittaa. Omalla kohdalla toipuminen on ollut ylä- ja alamäkeä. JOskus osaan olla onnellinen, toisinaan taas tuntuu, ettei mistään saa otetta vielä kuudenkaan vuoden päästä. Sitä havahtuu, että onko jo 6 vuotta mennyt, ja ikään kuin olisn edelleen samalla paikalla kuin silloin. Ikävä hellittää pikkuhiljaa ja suru muuttaa muotoaan. Enempi varmaankin suren sitä, että minulle kävi näin, en sitä miksi miehelle kävi kuin kävi. Mutta se kai on luonnollista, että suren omaa tilannetta, niin paljon olisi ollut vielä yhdessä koettavaa ja ne kaikki joudun kokemaan yksin, puolikkaana.

Siitä kai se kiukku tulee, kun on paha olo eikä saa selitystä kaikkiin kysymyksiin. Joka hetki ikään kuin tutkii itseään, yrittää löytää vastauksia mutta aina on joku lukko mielen sopukoissa. Mutta hiljalleen ne lukot aukeilee, saa vastauksia. Itse ajattelin asiaa siltä kantilta, että tämä tapahtui minulle siksi, että jotain hyvää ja uutta on tulossa. Muutosta ei voi tapahtua ilman menetyksiä ja asiat joista en osannut ennen nauttia, muuttuivat uudella tavalla muisteltaviksi. Aika parantaa hitaasti mutta varmasti.

Hyvää kevättä sinulla!

t. Marjukka