Re: Kuinka tsempata "kuolemaan tuomittua"

Tarinasi kuulostaa aika samanlaiselta kuin mitä me nyt elämme. Pidämme toivoa yllä, isän luona yritämme hymyillä, tsempata ja viettää niin normaalia elämää kuin mahdollista jotta viimeisistä ajoista tulisi hyvät ajat, eikä täynnä itkua ja epätoivoa. Muutaman kerran on itketty ihan isän luona, mutta jotenkin tuntuu, että mieluummin viettäisin isän kanssa aikaa hymyillen, tai ainakin tosiaan mahd. normaalisti. Ei hänen jo olemassa olevaa epätoivoaan mielellään lisäisi näyttämällä hänelle omansa, vaikka hän varmasti tietää ja aistii, että me muut kärsitään myös tosi paljon. Tässä kun vaan ei ole kyse meistä, vaan isästä ja hänen hyvinvoinnistaan.

Olen nyt kertonut hänelle aina nähdessämme, että hän on minulle tosi rakas. Toisaalta tekisi myös kertoa, että olet ollut minulle hyvä isä, tehnyt hienoa työtä, ja että minulla on kaikki asiat elämässä (tätä tilannetta lukuunottamatta) hyvin. Mutta toisaalta, hän kyllä tietää sen. Hän tietää, että hän on ollut hyvä isä - hän näkee sen kun katsoo minua ja näkee millainen ihminen minusta on tullut. Ja jotenkin tuntuu, että sanomalla ns. "liikaa" ja muistelemalla vanhoja, antaisin itselleni luvan luovuttaa. Ja isälle käsityksen, että olen luovuttanut, ja haluan hyvästellä sanomalla kaikki nuo asiat. En tiedä...isä kyllä tietää, joten en haluaisi painottaa asioita, jotka itse yhdistän kuitenkin kuolemaan.

Uskoisin, että ymmärrän pointtisi siinä, että äitisi kuolema tuli sinulle yllätyksenä vaikkei tullutkaan. Toki en vielä tähän tilanteeseen ole joutunut, mutta silti minäkin jotenkin haluaisin pitää toivoa yllä viimeiseen asti, vaikka kuolema sitten "yllättäisikin" vaikka tietenkin se on ollut tiedossa. Mutta kun luovuttaa en tosiaan haluaisi. Enkä haluaisi, että isäkään luovuttaisi, mutta koko ajan huononeva kunto ja tilanne muutenkin..en tiedä, miten pitkään kukaan jaksaa taistella sitä vastaan. Ihmettä me vielä tässä odotellaan koko perhe - toivottavasti isäkin vielä - lääketiede kun meitä enää ei voi auttaa.

Osanottoni äitisi poismenon johdosta. Tämän taistelun voittajat, häviäjät ja heidän perheensä ja läheisensä, jotka ovat sairastuneen vierellä taistelleet, ansaitsevat kaiken kunnioitukseni ja vilpittömän virtuaalisen halaukseni, oli tilanne sitten päällä tai jo taakse jäänyttä elämää. Kukaan, kuka ei ole tätä kokenut, ei voi mitenkään ymmärtää, millaista tällaisen kanssa eläminen oikein on.