Re: Kuinka tsempata "kuolemaan tuomittua"

Kiitos vastauksestasi Bablo. Kappale oli kaunis. En ehkä pysty vaan kuuntelemaan toista kertaa, ainakaan vielä. Sattuu niin paljon ajatus isän menetyksestä. Tiedän ja tiedostan kyllä, että isä tulee kuolemaan. Tuntuu vaan niin pahalta hyväksyä se. Haluaisin niin vaan yrittää elää hetkessä ja tsempata / toivoa niin kauan kuin on vielä elämää, ja pikkiriikkistä toivoa siitä, että vielä voisi olla elämää edessäkin päin.

Eilen selvisi, että uudet kuvat otetaankin jo nyt lauantaina, lääkärin päätös. Alunperin oli tarkoitus ottaa kuvat tammikuussa. En tiedä, onko tämä hyvä vai huono uutinen, kun ei tiedetä miksi kuvien ottamista aikaistettiin ja onko epäily asioiden huononemista. Mutta toisaalta, aina on parempi tietää missä mennään. Nyt ei säde- ja sytohoitojen jälkeen tiedetä, onko siellä päässä mitään tapahtunut, ja jos niin huonompaan vai parempaan suuntaan.

Isällä ei onneksi ole ollut vielä kipuja, ei hoitojen aikaan eikä muutenkaan. Ainakaan huomattavia kipuja, välillä ilmeistä huomaa että johonkin vihlaisisi, mutta se on aina väliaikaista, eikä isä itse ainakaan kipua myönnä.

Uskon, että isä tietää mihin tämä kaikki lopulta johtaa. Kuitenkin toivon, ettei loppu ihan vielä olisi käsillä. Mutta olen itsekin sitä miettinyt, että kun isä selvästi alkaa kärsiä ja on kivuissa, niin toki sitä toivoo että ihminen pääsisi kärsimyksistään paikkaan, jossa ei enää koske. Asiasta puhuminen vaan pelottaa jotenkin niin paljon. Kai sitä on vain yritettävä, puhua niistä vaikeistakin asioista, ettei ainakaan jää tunnetta, että kumpa olisin tämänkin isälle sanonut...

Joulua odotellessa...ja toivon elättelyä, että saataisiin vielä tämä joulu viettää kaikki perheenä yhdessä.