Re: Kuinka tsempata "kuolemaan tuomittua"

Kiitos viestistäsi.

Kamalinta tässä on se, kun kukaan ei tiedä, miten agressiivinen kasvain on ja mikä on tilanne milloinkin. Tarkkaa luokitusta ei olla edes saatu - koepalassa saatiin vain kuollutta aivokudosta. Epäily kuitenkin on gradus nelosen kasvaimesta. Kasvaimeen annettiin sädehoitoa sekä sytot lokakuussa. Tämän jälkeen taas ei tiedetä yhtään, mitä tapahtuu. Tammikuussa kuulema kuvataan uudestaan, silloin nähdään onko hoito vaikuttanut mitään ja mietitään jatkotoimenpiteet. Tosin lääkärit muistuttelevat jatkuvasti, että hoito on vain oireita lieventävää, ei parantavaa..

Nyt päällä on taas virtsatientulehdus, antibioottikuuri siihen, ja isä on todella väsynyt. Pari viimeistä päivää oääasiassa nukkunut vaan. Pientä toivoa herättäisi se, että edellisen antibioottikuurin aikaan kävi aivan samoin, isä vaipui miltei ns."horrostilaan" eikä jaksanut enää puhua tai olla hereillä. Pelättiin jo tuolloin, että loppu on nyt lähellä. Kun kuuri loppui, isä palautui kuitenkin taas normaaliksi, tai no, niin normaaliksi kuin tässä tilanteessa voi. Toivotaan perheen kanssa, että nyt tilanne olisi sama, ja väsymys johtuisi taas tästä kuurista, ja nyt kun kuuri loppuu isä vielä palaisi takaisin. Mutta lääkäritkin taas muistuttelevat, että tauti etenee koko ajan..

Pitää yrittää kerätä rohkeutta, ja jutella myös niistä ikävistä ja pelottavista asioista ja tunteista. Vielä en ole sitä uskaltanut tehdä, kun tuntuu, että pahoitan vain isän mielen puhumalla hänelle miltä itsestäni tuntuu tai yrittää tsempata häntä, kun hänestä varmasti tuntuu itsestään sanoinkuvaamattoman pahalta. Mutta jotenkin haluaisin yrittää antaa hänelle voimaa taistella vielä itsekin syöpää vastaan, ja yrittää saada häntä pitämään yllä elämänhalua. Ja valaa uskoa - vaikka tilanne näyttää huonolta, hän on vielä elossa.

Osanottoni sinulle äitisi häviämisestä taistelulle - tällainen sairaus läheisellä, vaikka siitä olisi kuinka pitkä aika, jättää varmasti ihmiseen elinikäiset arvet ja surun.