Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Kuinka tsempata "kuolemaan tuomittua"

Kiitos vastauksestasi. Niin, sehän se on kun toivoa ei ole. Hankala sitä toivoa on enää itsekään pitää yllä, kun sitä ei olla mistään annettu alun alkaenkaan. Ihmettä vaatisi, jotta isä vielä paranisi. Ja vaikka pientä toivoa yritetään pitää kaikki yllä niin kauan kuin on elämää, on se vaan pakko tiedostaa, ettei sellaista ihmettä koskaan voi tapahtua, joka sen kasvaimen sieltä kokonaan poistaisi.

Pahimmalta ehkä tuntuu, että isä itsekin vielä haluaisi elää. Välillä pirteämpinä päivinä hän jaksaa itsekin tsempata ja yrittää. Hän antoi jopa hankkimalleni henkiparantajalle luvan häntä hoitaa, vaikkei kukaan meistä siihen hommaan kummoisemmin usko (naurahti vielä kun parantaja sanoi tämän olevan "henkimaailman juttuja", mutta otti silti hoidon avoimesti vastaan). Tuntuu vaan, että kaikkea mahdollista on pakko kokeilla. Kaikkea. Pakko. Koska hän ei olisi vielä valmis itsekään lähtemään. Ja inhottaa ja vihastuttaa niin paljon ajatus siitä, ettei meistä kukaan voi auttaa. Kukaan ei voi tehdä mitään. Sen tiedostaa, mutta sitä on äärimmäisen vaikea hyväksyä.

Tässä kuukausien vieriessä olen myös huomannut, että äitini on urhein ja vahvin ihminen ketä tunnen. Vaikka hän on itsekin ihan romuna tilanteen takia, hän hoitaa silti isää yksin kotona, hän vaan jaksaa ja jaksaa vaikkei jaksaisikaan, ja tekee isän elämästä niin inhimillistä kuin tässä tilanteessa mahdollista. Rakkaan ihmisen kuihtuminen pois on todella rankkaa katsottavaa vierestä meille lapsille, joten en voi edes kuvitella miltä äidistä tuntuu elää siinä tilanteessa. Mutta silti hän vain jaksaa. Samanlaista hellyyttä ja rakkautta toista ihmistä kohtaan en ole koskaan aikaisemmin nähnyt.

Joulu oli ja meni - meille se oli lähinnä vain pitkä viikonloppu ja mahdollisuus olla perheen kesken pidempään. Mutta ihana pitkä viikonloppu, täynnä surua, mutta myös rakkautta.

Toivon kaikille kovasti voimia ja jaksamista uudelle vuodelle 2013. Kaikki ketkä tätä palstaa lukevat, todennäköisesti tarvitsevat sitä seuraavallekin vuodelle todella paljon.
MiKo | 27.12.2012 klo 15:16:42