Re: Tämä heilahtelu

Kiinnitin tuolla "Yleistä syövästä"-palstalla huomion siihen, kun sanoit olevasi hoitoalan ihminen. Ehkä sekin osaltaan tekee tuon saattohoidosta puhumisen luonnolliseksi, vaikkei sen sinun kohdallasi tarvitse olla lähelläkään. Meidän parantumattomasti sairaiden edessä se kuitenkin tulee aikanaan olemaan. Sitten, kun parantava hoito ei enää auta, vaan huonontaa liikaa kuntoa. Olen tuota kertomaasi tilannetta itsekin joskus ajatellut, asun yksin. Sitten on katsottava missä tai kenen luona voisin olla, kun voimat vähenevät niin paljon.

Oletko aikaisemmin saanut sytostaatteja vai oliko se niin, että oli pelkkä leikkaus? Jospa lääkäri sanoo kuun lopussa, että tuli hyvä tulos tai sitten niin, että katsotaan seuraavaksi vaihtoehto B, joka myös voi sinulle sopia. Yritän edes (huonollakin menestyksellä) tuputtaa vakituisesti itselleni teoriaa: Voima tulee vasta silloin, kun sitä tarvitaan, etukäteishuolessa on pelkkää murhetta ja pelkoa ja lisäksi se usein voi perustua pelkkään luuloon. Ailahdellaan eteenpäin päivä kerrallaan ja uskotaan, toivotaan ja rakastetaan itseämmekin.