Re: Tämä heilahtelu

Rakkaat sisaret! Tänä aamuhetkenä on ihanaa lukea ja taas kirjoitella näistä elämän pienistä ja suurista ajatuksista. Minullakin on ollut jaksoja, kun en päässyt kauppaan tai edes kävelylle. On ilmeisesti kulumaa ja olen kyllä sitä mieltä, että myös lymfoomastani aiheutuu nivuskipuja. Nyt on taas parempi kausi ja nautin jo ilman särkylääkettäkin hiljaisesta sauvakävelystäni. Jos on kirkas sää, se päivän ulkoiluhetki on elämän parasta antia. Täällä on puistikkoa ja hyviä kävelyteitä ja liikenteen melu ja pöly jää kauemmaksi. Kaipaan joskus koiraani, joka on jo poissa. Sen kanssa yhdessä väsyin ja vanhenin ja kun se lähti, niin minun sairauttani alettiin tutkia. Nyt on kyllä hyvä näin, kävelen sauvojen kanssa. Marita, kiitos kirjoituksestasi, voimaa ja varjelusta sinulle.

Ja eijuli, kiitos runosta! Olet jakanut taas meillekin iloa omastasi! Minusta tuntuu, että minullakin joskus siellä jossain pohjalla kytee suru: tässäkö minä nyt olenkin. Ajattelen, että se suru saa juuri silloin tulla esiin. Sen kuuluukin tulla ja saamme siinä "kylpeä" ja huuhtoa stressimme kyyneleiden mukana paperinenäliinaan. Aina sekään ei onnistu, itkukin voi jäädä "kytemään". Joskus, kun mieleeni tulee se, kuinka nuorin lapseni suree puolestani, alkaa oma suruni nousta ja saan "kylpeä". Lohdutus voi tulla meille tavalla taikka toisella, kun otamme sen vastaan. Toisinaan loikoilen rentona, hengitän syvään ja ajattelen esim. lastenlaulua "Jumalan kämmenellä" ta sitä missä lauletaan "lentää siivin valkein niinkuin joutsen".
Minä laitan nyt Eino Leinon runoa, johon menen mielikuvituksissani ja kuljen siellä maisemassa.
Oi, katsokaa, miten lainehet/ niin kauniisti rantoja kaulaa!/ Oi, kuunnelkaa, miten lintuset/ niin kauniisti lehdossa laulaa!/ Oi, ootteko nähnehet illan kuun/ ja kuullehet kuisketta metsän puun, / min ylitse valkeat hattarat/ suvitaivaalla vaeltavat./ Tai ootteko koskaan te painaneet/ pään kesäistä nurmea vastaan,/ kun heinäsirkat on helisseet/ ja kaikunut laulu rastaan?/ Sinikellot tokko ne keinuivat,/ lepinkäiset tokko ne leijuivat,/ ja tuoksuiko kukkaset tuhannet?/ Sitä tuoksua unhoita et.
Lempeitä, lohduttavia voimahaleja kaikille!