Re: Ikävä

Hyvää iltaa tännekin keskusteluun.

Hanhikki: Kiitos vastauksestasi ja toivottavasti oot itse selvinnyt tästä päivästä ok.

Ikävä kuulla, että olet ollut etäinen oman isäsi kanssa monta vuotta. Juu, voi olla, että isäsi tuntee itsensä yksinäiseksi, kun vanhenee.
Niin minunkin isäni, vaikka ei voi sitä tietysti minulle tai kenellekään muulle ääneen myöntää.

Hanhikki, on hienoa, että olet hoitoalalla. Sinunlaisia ihmisiä ja hoitajia tämä maailma tarvitsee lisää eli ole ylpeä saavutuksistasi, vaikka isäsi ei olisikaan. Itse en kadu ollenkaan sitä, että hakeuduin hoitoalalle, koska rakastan tätä työtä ja se on mun juttu. Mä oon aina luonnostani halunnut auttaa muita ja nyt teen sitä työkseni ja myös vapaa-ajallani. Nimenomaan vanhustyötä ja tykkään sitten jakaa elämääni parillakin keskustelupalstalla. Juu, kun pitää vaan hyväksyä se tosiasia, ettei koskaan ole isälleen tarpeeksi hyvä, vaikka tekisi mitä. Mutta muista sentään, että olet itsellesi tarpeeksi hyvä. Jos se riittää sinulle itsellesi, niin ei ole mitään väliä mitä isäsi ajattelee ja hyväksyykö hän asiaa vai ei. Minä tiedän olevani arvokas ja tärkeä ihminen riippumatta isästäni, menneisyydestäni ja kaikesta siitä huolimatta mitä olen saanut selville. Se riittää minulle ja sen on riitettävä hänellekin. Jos ei riitä, niin ei ole mun ongelma.

Juu, on se kait hyvä, että näistä asioista pystyy järkeilemään. Narsismi on minulle ollut tuttu juttu jo kauan ennen kuin tiesin isäni sellainen olevan. On näitä tullut vastaan hoidokkeina sekä miehen lähisuvussa. Eli kaikki tieto oli jo minulla, mutta nyt sitä pitää vaan soveltaa isääni.

Hanhikki, hienoa jos et ole katkera, mutta muista myös, että katkeruus kuuluu osana myös suruprosessiin. Se kuuluu ylipäänsä osana kaikkiin pettymyksiin ja luopumisprosesseihin. Tarkoitan siis sitä, että jossain vaiheessa sellainen tunne voi nousta pintaan ja antaa sen sitten nousta vaan. Kun sen antaa tulla, niin siitä voi vapautua. Ei tietty ole tarkoitus, että siihen jää kiinni ja rypemään, koska se vie voimavarat ja lamauttaa. Jos sen antaa tulla ja sitten antaa sen mennä. Toteaa vaan, että ok, elämäni on mennyt näin. Itsellänikin olisi tuhat syytä olla katkera, mutta en siihen suostu enkä sitä valitse, koska olen nähnyt mitä se tekee ihmiselle joka siihen tunteeseen jää kiinni. Se johtaa vain vihaan ja eristymiseen enkä sitä kohtaloa itselleni halua. Mieluummin puhun siitä ääneen ja jaan sen. Niin se pienenee ja lopulta katoaa ehkä kokonaan.

Enkeleitä ja jaksamista kovasti kaikille.