Re: Ikävä

Hyvää aurinkoista iltapäivää.

Hanhikki: Joo, kaksi kuukautta on loppujen lopuksi lyhyt aika, mutta myös pitkä aika. Hyvä, että oot saanut asiat hoidettua. Itselläni iski sellanen tyhjyyden tunne ja EVVK-fiilis sen jälkeen, kun perunkirjoitus ja perinnönjako oli hoidettu. Olin vaan, että mitäs nyt ja sen jälkeen oli tosi paha olla aika monta kuukautta.

Kuten Cambridge tossa ehdotti, niin tosiaan kannattaa jotain alkaa tehdä, ettei koko ajan sure. Toki se suru kulkee mukana ja välillä voi olla tosi huono olo. On se sitten työ, harrastus, perhe, mitä ikinä semmosta josta itse nautit, iloitset ja josta saat jonkinlaista tyydytystä. On hyvä surra ja itkeä, kun itkettää ja sitten taas elämä jatkuu, askel ja päivä kerrallaan.

No minulle kuuluu sekä hyvää että huonoa. Äidin poismeno ei tunnu enää niin pahalta, mutta nyt olen tosiaan hieman huonoissa väleissä isäni kanssa. No voinhan mä sen nyt tänne kertoa, kun ei se mikään salaisuus ole. Tiedostin noin kuukausi sitten, että isäni käyttäytyy tosi narsistisesti ja olen tästä saanut vihjeitä jo viimeisen vuoden aikana runsaasti. Nyt kun äitini on poissa, niin minä olen hänen ensisijainen kohteensa. Olen myös saanut selville kaikenlaista isästäni ja vanhempieni avioliitosta eikä se tieto isääni ollenkaan imartele. Hän on hyvin vaativa ja kontrolloiva, kun esim. soittelee minulle joka 2. päivä tyyliin:"Missä oot, mitä teet, kenen kanssa ja mikset vastaa heti puhelimeesi kun MINÄ soitan." Oon tosiaan ruvennut ottamaan henkistä etäisyyttä isääni, kun tajusin, miten paljon äitini joutui eläessään hänen takiaan kärsimään. Onneksi äiti pääsi pois ja on nyt isäni kontrollista vapaa. Tässä nyt vedetään niitä omia rajoja hyvin vaikealle narsistille, jolle ei mene puhe perille ja joka ei mitään tekemisiäni ja sanomisiani kunnioita. On ruvennut juomaan myös. En tiedä johtuuko se siitä, että minä ns. niskoittelen. Olen surrut äitini kohtaloa ja ymmärrän hänen syöpään sairastumisen uudelta kannalta. Jos jollain on samanlaisia kokemuksia kuin minulla, niin apua löytyy narsistien uhrit.info-internetsivustolta. Apua saa ja kannattaa hakea. No niin ja nyt isäni valittaa, että on liian yksinäistä ja hän haluaa muuttaa. En tiedä onko uutta kumppania kenties etsimässä, vaikka uhitteli, että ei äidin jälkeen ketään muuta halua. No vaikka hän olisi, niin tuskin hän siitä minulle kertoisi. Hän on muutenkin pimittänyt minulta paljon asioita lapsuudestani ja jopa viime ajoista. Tuntuu, että olen menettänyt isäni, mutta tunnen äitini läsnäolon tosi vahvana. Hän vei tämän kauhean salaisuuden hautaan, mutta heti kuolemansa jälkeen kertoi siitä minulle sadoin eri tavoin. Tosin nyt tuntuu, että ehkei minulla ole koskaan oikeaa isää ollutkaan. Tarkoitan henkisessä mielessä. Itselleni oli hirveä järkytys se, että oma vanhempani on narsisti ja että meillä kotona on ollut lähes kaikkea mitä siihen kuvioon kuuluu eli fyysistä väkivaltaa, pettämistä ja ryyppäämistä. Koko oma menneisyys menee uusiksi. Isäni sanaan en voi luottaa, koska hän valehtelee paljon ja kaikesta.

Paljon on tässä ollut sulattelemista ja on edelleen. Onhan se ikävää, että isäni tuntee itsensä yksinäiseksi, mutta minä näen asiat ja elämäni täysin toisin. No, parempi tietää totuus myöhään, kuin ei milloinkaan. Ja minulle on erittäin tärkeää henkisesti tehdä tästä julkista, koska äitini ei voinut sitä eläessään tehdä. Hän ei voinut eikä uskaltanut isäni koston tähden. Minä voin ja minä uskallan, oli se kosto mikä hyvänsä. Meidän perheen salaisuus ei ole enää mikään salaisuus. En voi olla hiljaa, koska jos on joku jossain niin kuin äitini oli luullen, ettei hänellä ole mitään vaihtoehtoja, niin jos kirjoitukseni herättää, olen onnellinen. Vaihtoehtoja on aina eikä narsistin puheisiin kannata uskoa. Isäni kohtelee minuakin kuin orjaansa ja palvelijaansa, mutta minä en suostu siihen enää. Olen aikuinen ihminen, teen omat päätökseni ja elän kuten parhaaksi katson. Tällä hetkellä en halua puhua hänen kanssa joka 2. tai 3. päivä ja kertoa kaikkea mitä teen ja missä olen. Toisaalta se on tosi surullista. Sääliä en häntä pysty, koska hän on loukannut ja satuttanut liian monia ihmisiä elämänsä aikana. Enkä kunnioittaa, koska ei hänkään kunnioita minua.

Anteeksi, tämä vuodatus ei ehkä kuulu tälle palstalle, mutta vastasin rehellisesti. Kerron tämän tänne, koska haluan tarinani jakaa ja auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia. Apua saa ja pitää hakea, oman mielenterveyden ja jaksamisen tähden. Oli syy siihen mikä hyvänsä.

Voimahalit kaikille ja enkeleitä teille lähetän myös.