Re: Ikävä

Hyvää iltapäivää kaikille.

Jatkan edelleen tätä yksinpuheluani. Huomenna on Pyhäinpäivä ja itse meinaan mennä miehen kanssa haudoille. Tälle meidän kodin läheiselle ja viedä sinne kolme kynttilää muualle haudattujen muistomerkille.

Pyhäinpäivä on itselleni tärkeä päivä ja pyrin käymään äidin haudalla, jos siellä päin kuljen. Nyt juuri emme ole sinne päin menossa. Hän aina sanoi, ettei haudalla ole pakko käydä ja se on totta, mutta minä tykkään käydä siellä. Vielä enemmän nyt kun tiedän totuuden isästäni.

Miten te muut aiotte viettää huomista Pyhäinpäivää?

Isäni on matkoilla eikä ole tänään soittanut. Varmaan vihottelee mulle, kun en ole vastannut soittoon. No joo, mutta mulla on muutakin elämää. Tottahan hän on edelleen isäni, mutta sana isä on menettänyt merkityksensä. Isän päivä on tulossa, se ahdistaa kun jotenkin tuntuu, että kuitenkin pitäisi muistaa häntä.

Muutenkin mun isäni kielsi kotona kaiken uskonnollisuuden harjoittamisen sen uhalla, että hän on ateisti ja että hän on se, jota palvotaan tai ainakin pitäisi palvoa. Uskon, että äitini olisi saattanut haluta esim. joulua viettää erilailla kuin isäni, mutta ei voinut muuta kuin taipua isäni tahtoon. Minä en palvo vääriä jumalia, kun ei isäni mikään jumala ole. Jumalan irvikuva korkeintaan. Oikeen yököttää, kun ajattelee koko asiaa. "Joka itsensä ylentää, se alennetaan", sanoo Raamattu. Nyt minä haluan juhlia joulua ja kaikkia mahdollisia kirkkopyhiä, koska minä olen uskonnollinen ja usko kantaa minua. Isäni ei minua voi estää. Laitoin jo jouluvalot ikkunaan, kun on niin hitsin pimeää. Minulla on oikeus tehdä omia valintoja ja elää elämäni kuten parhaaksi katson, riippumatta siitä hyväksyykö isäni sitä eli siis ei. Ei siitä tarvitse tykätä. En minäkään tykkää siitä, että hän on hakannut äitiäni monet kerrat, pettänyt myös monet kerrat ja ryypännyt, kuten ryyppää nytkin. Hän on hyvin tuhlailevainen rahan suhteen eli mikä tulee, se menee. Mitä ihailtavaa siinä on. Ei mitään. En tykkää siitäkään, että hän kohtelee minua kuin palvelijaansa ja orjaa. Minä olen hänen tyttärensä enkä mikään orja. Jos se ei mene jakeluun, niin ei voi sitten mitään. Ikävää, että tämä kaikki tähän saumaan osui, mutta minulla on oma tahto, jota aion myös käyttää. Ymmärrän, että isäni on myös hyväksikäytetty eikä paremmasta tiedä, mutta se ei silti oikeuta hänen tekojaan. En voi antaa hänelle anteeksi hänen tekojaan. Voin ehkä hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on ja sen, että en itsekään paremmasta tiennyt. Anteeksiantoon on vielä pitkä tie. Tiedän, että Jumalan ja äitini avulla selviän tästä. En tiedä mitään äärimmäisempää pahuutta kuin narsistisen ihmisen ns. oikeutetut teot. En siihen pahuuteen itse suostu, vaan suostun olemaan epätäydellinen, heikko, tarvitseva, virheitä tekevä, utelias, nöyrä eikä koskaan ns. valmis ihminen, vaan oppiva ihminen. Saan tehdä virheitä ja olla jopa eri mieltä, jos niin haluan. Ymmärrän, miksi minusta tuli hoitaja, koska oli pakko olla jokin tasapaino sen välillä mitä isäni on tehnyt ja mitä itse teen. Olen kaikkea sitä, mitä isäni haluaisi olla, mutta ei osaa eikä pysty olemaan. Ilmankos hän onkin niin kateellinen minulle kaikesta. Juu, mutta uskonnnollisuus on tosi hyvä ase ja isäni monesti jauhoi sitä, ettei äitini muka ollut uskonnollinen. Se on valetta ja puppua, koska hän nimenomaan oli uskonnollinen ja minulle sen asian kertoi.

Tulipa taas pitkä vuodatus. Voimahalit teille jokaiselle mitä tahansa teettekin ja missä vaiheessa olettekin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa surra ja toipua surusta, vaan jokaisen pitää etsiä se oma tapa ja tie. Joskus se vie aikaa.

Jaksamista....