Re: Ikävä

Hyvää iltaa kaikille.

Hanhikki: Kiitos sinulle ihanasta viestistäsi.

Hyvä, että tapaat ystävääsi. Juu mä tiedän sen tunteen, kun ei mikään kiinnosta eikä jaksa tehdä mitään. Mulla oli semmonen syvä masennus kahtena talvena peräkkäin, kun en kertakaikkiaan uskaltanut lähteä minnekään, en saanut mitään aikaan eikä mikään kiinnostanut. En nauttinut mistään. Mulla auttoi se, kun sain töitä. Oon siis lähihoitaja ja keikkalainen eli työelän kautta olen usein päässyt jaloilleni. Nyt tuntuu, että toi masennus, huono itsetunto ja saamattomuus johtuu osittain menneisyydestäni. En siis ole koskaan isälleni tarpeeksi hyvä, vaikka tekisin ja sanoisin mitä. En ikinä riitä. Hän ei muutu, mutta minä olen muuttunut.

Voihan olla, että miehesi on läsnä öisin. Minusta tuntuu hyvin vahvasti siltä, että äitini on läsnä ja tunnen sen erilaisina energioina. Tunnen kuin joku silittäisi jalkaani kun kudon tai joskus sängyssä maatessani joku silittää hiuksiani. Kaikenlaisia tuntemuksia. Hän tukee minua vielä sieltä toisesta maailmasta, enemmän kuin isäni on koskaan minua tukenut. Hän kyllä tietää, millainen järkytys totuus isästäni on minulle ollut ja olen tämän tiedon kanssa elänyt vasta kuukauden verran. Enää ei niin paljon pelota vetää rajoja, mutta alussa pelkäsin todella paljon. Uskon, että äitini on suojelusenkelini taivaassa. Hän katsoo perääni sieltä toisesta maailmasta ja tuli minulle kertomaan, että sellainen maailma on olemassa. Se on hyvin lohdullista.

Isäni kanssa yritän tulla toimeen, mutta ei se helppoa ole. Kaikki on muuttunut. Minä kyllä jo pystyn iloitsemaan monistakin asioista, mutta isäni käytös on rasittavaa. Tiedän, ettei isäni juominen ole minun syyni, vaan hänen valintansa. Minulle oli hyvin tärkeää tehdä tästä asiasta julkinen niin pian kuin mahdollista. Se on henkisesti suuri askel narsistisesta vanhemmasta irrottautumisessa.

Kehotan sinua Hanhikki edelleen tekemään jotain, vaikka kuinka pientä ja vähäpätöistä ja vaikka ei niin paljon ehkä huvittaisikaan. Ainakin tietyt päivärutiinit on hyvä olla ja jollain lailla pitää huolta omasta jaksamisestaan. Liikunta ja kotityöt esimerkiksi. Itse tiedät, mikä sinulle parhaiten sopii, joten kuuntele sydäntäsi. Tiedän, ettei se ole suuren surun keskellä helpoin asia, mutta itse monet vakavat masennukset kokeneena tiedän mistä puhun. Lääkettäkin siihen syön niin kauan kun on tarvis. Mulla oli sellanen vaihe, että mieheni piti suunnilleen potkasta mua persauksille, että tekisin edes jotain. Niin paha se oli. Melkein tulin mökkihöperöksi enkä uskaltanut mihinkään lähteä, kun ajattelin, että kaikki näkevät päällepäin, että olen ihan epäonnistunut elämässä. Sehän ei ole totta, mutta itse vaan luulin niin. Ehkä toisaalta jossain vaiheessa sitten vaan tulee sellanen vaihe, ettei halua eikä jaksa olla yksin ja sitä kautta se muutos lähtee. Muutos lähtee jokaisen sisältä eikä sitä anneta ulkoapäin. Oman jaksamisen mukaan tottakai pitää jatkaa elämää.

Jollei muuta, niin kirjottele edes tänne. Sitähän varten me täällä ollaan. Jaksmista kovasti sinulle ja voimahaleja. Tuetaan toisiamme tässä suuressa surussa.