Re: Ikävä

Heipsan taas! Hyvä että sinäkin siipi maassa pystyt purkamaan tuntojasi tänne niinkuin kirjoitit itse. Sitä vartenhan me olemme olemassa toinen toisillemme. Kuulostaa että olet oikeilla jäljillä itsesi kanssa noiden ikävien ihmissuhteiden suhteen ja osaat järkeillä asioita.Minunkin isäni on ollut hyvin etäinen monta monta vuotta lapsesta lähtien. Hänellä oli omat retkensä ja äiti yritti meitä huoltaa he erosivat kun asuin jo mieheni kanssa aika nuorena. Isäni oli useita vuosia käymättä minun luonani syytä en tiedä hän oli vain jostain loukkaantunut kait? Ei 10 v. Hän ei tullut lapsemme hautajaisiinkaa, eikä käynyt juuri hänen eläessäänkään. Nyt kun äitini on kuollut 2v sitten ja mieheni juuri, niin isäni on ottanut minuun yhteyttä ja huomaan että hän on ollut minusta myös huolissaan vai painaako jo oma vanhuus ja turvattomuus.Hänen uusi kumppaninsa on joutunut hoitoon ja isäni on myös yksin. En ole hänelle vihainen ja yritän ymmärtää, mutta katkeruus kyllä joskus nostaa päätään. Mietin myös usein miksi hakeuduinkaan hoitoalalle ja ole opiskellut vaikka kuinka, mutta en silti ole koskaan kelvannut??T. hanhikki