Re: juurrun tähän ikävään...

hei!

minulle kuuluu hyvää,huonoa ja vaihtelevaa!
perunkirjoitus ohi ja siis kaikki viralliset jutut on nyt ohi.nyt on tyhjyys. tuntuu että nyt pitäisi alkaa selviämään surusta ja unohtaa äiti. en halua unohtaa...rakastan liikaa.
välillä päivät ovat hyviä.tavallisia.en itke enkä sure.suunnittelen tulevaa.katson kuinka lapseni kasvaa ja opettelee uusia asioita.mietin huomiseen.
välillä taas päiviä,jolloin herätessäni mietin,ei,ei tämä ole minun elämäni. heräsin väärään elämään. en ole onnellinen.jos vain suljen silmät,onko kaikki unta?
olin juuri kaksi viikkoa isän luona.se oli vaikeaa. vaikka äidin tavaroita olemme keränneet pois,on äiti vielä siellä kaikkialla minne katsoo.ja se kaikki näkyy kuitenkin isän kasvoissa.se suru,yksinäisyys.se avaa haavat joka kerta uudelleen...
joten lyhyesti sanottuna,edelleen päivä kerrallaan.en ymmärrä kuinka pitäisi jaksaa kaivata äitiä koko loppu elämä...tämä reilu kolme kuukautta on vienyt jo niin kovasti voimia...