Re: murhe niin raskas kantaa...

Saatoin arvata, että kaipaisin sivua, että moni asia olisi toisin ja vaikeaa ja monimutkaista.
En sitä, että kaikki olisi niin yksinkertaista. Että
autius ei olisi
jossakin, vaan kaikessa, kaikkialla.
Että suru asettuisi taloksi. Että kaipaus tuntuisi
joka hetki.


hei sinulle. hyvästely on vaikeaa. olin äitini vierellä myös kun hän nukkuin iäisyyteen. ja pidin äitiäni kädestä kiinni,joten hänen ei tarvinnut olla viimeisinä hetkinään yksin. ja olen siitä kiitollinen. mutta totuus on myös se,että kenenkään lapsen ei pitäisi nähdä vanhempansa kuolemaa,en usko että se tekee tästä surusta ainakaan helpompaa...en pääse niistä viimeisistä hetkistä eroon mielessäni,mutta toivottavasti ehkä joskus ne unohdan.siitä olen "ylpeä" että sain viimeisen viikon äitiäni "hoitaa" niin kuin hän oli aina hoitanut meitä lapsiaan. sain kammata hänen tukkaansa,rasvata käsiä ja jalkoja ja juottaa häntä kun hän ei enään itse pystynyt lasia pitämään...sain lukea hänelle ja vain olla vuoteen vierellä ja näyttää kuinka paljon rakastin.äiti oli minulle elämä ja nyt joudun rakentamaan uutta ilman häntä...ja se on niin pirun vaikeaa. mutta muistan äitini kasvot kun hän oli poissa ja ne näyttivät pitkästä aikaa siltä että hänellä oli hyvä olla. ei kipuja eikä särkyjä.ei surua eikä huolta. niin kuin silloin totesin,äiti pääsi parempaan paikkaan.ja se tieto on tämän kaiken kivun arvoista.