Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Runoryhmä

suru sokaisee

lenni.
olen pahoillani että sain sinulle pahan mielen.
huomasin että olit toisaalla kirjoittanut siitä JIL:lle...
ei minulla ollut oikeutta arvostella mielipiteitäsi,vaikka olisin eri mieltä.tai suutahtaa niistä. ja on totta niin kuin JIL sanoi,olen herkässä mielentilassa.tuntuu että en pääse äidin kuolemasta yli enkä oikein eteenpäin. ja pelkään onko minussa joku vialla...kävin omalla lääkärillä muissa asioissa ja keskustelin hänen kanssaan äitiin liittyvistä asioista. hän antoi minulle depressio hoitajan numeron,josko haluaisin mennä hänen kanssa purkamaan ajatuksiani. en ole masentunut mutta uni ei tule iltaisin ja vaivun aika syvälle muistoihin äidistäni silloin..hän sanoi että puhuminen voisi auttaa nukahtamaan paremmin. onko teistä kukaan käynyt puhumassa ulkopuoliselle "avulle" ja jos on niin onko se auttanut johonkin?
en halua että minua luokitellaan masentuneeksi tai hulluksi,joten ajan varaaminen ja soittaminen tuntuu jotenkin isolta kynnykseltä...

olen hukassa itseni kanssa.
ajatusteni viidakossa.
en näe ulospääsyä.
onko se suru joka sokaisee silmäni?
vaiko kyyneleet jotka valuvat poskilleni?
kuivuvatko ne koskaan?
huominen on tulossa,
vaikka sitä en vielä nähdä saata.
ja tämä päivä,
tässä ja nyt.
en sitä pakoon pääse.
kai se on vain kestettävä.
kaipuusta huolimatta.
on vain niin vaikeaa,
olla ilman äitiä.
lapsena,
tai aikuisena.
vain ikävä jää | 26.8.2012 klo 13:09:03