Re: Teratoomasta & uudesta raskaudesta

Hei,
Jotenkin on huojentavaa kuulla, että myös muilla teratooma-lapsilla on ollut ajoittaista peppukipua... Se puhuisi sen puolesta, että tämäntyyppiset tuntemukset kuuluvat asiaan.

Jo silloin kun soitin asiasta kirurgille ensimmäisen kerran, hän piti äärimmäisen epätodennäköisenä sitä, että uusinut teratooma oireilisi kivulla. Alla mainitsemastani wikipedia-linkistä luin, että peppukipu saattaa monesti olla se ensioire kokonaan piilossa olevasta teratoomasta. Sen mukaan piilossa oleva teratooma havaitaankin usein lapsen ollessa n. 2-vuotias, koska silloin lapsi osaa kertoa tai näyttää, minne sattuu. Siinä tapauksessa kipu saatta olla kovakin. Esim. meiltä lääkäri kyseli tarkkaan mm. miten istuminen onnistuu/ istuuko normaalisti, pystyykö kävelemään normaalisti jne. Mistään tällaisestahan ei meillä - eikä teilläkään - ollut kyse. Joten aihetta suurempaan huoleen ei varmastikaan ole :-)

Meidän tyttö ei ole valitellut peppua touko-kesäkuun jälkeen. Tänään isänsä sylissä istuessaan hän keroi, että peppuun sattuu. Kun hän vaihtoi äidin pehmeämpään syliin, kipu loppui :-)

Jos joku on ollut teratooma-lapsen saannin jälkeen raskaana, kuulisin mielelläni kokemuksia siitä, miten asiaan on reagoitu. Itse odotan nyt toista lasta, ja hämmästyin hieman neuvolan suhtautumiseta asiaan: toisin kuin muille, minulle ei tehdä np-ultraa kotipaikkakunnan terv.keskuksessa, vaan minut lähetetään toiseen kaupunkiin keskussairaalaan. Siellä ultraa ei suorita kätilö, kuten normaalisti, vaan paikalla on lääkäreitä. Siellä minulle tehdään jokin "seuranta-suunnitelma". Kaikkiin mahdollisiin dokumentteihin, mm.labra-lähetteisiin, kirjoitettiin maininta teratooma-lapsesta. Minua kehoitettiin syömään foolihappolisää, koska olen kuulemma "riskiryhmää" esikoiseni sairauden perusteella jne. Kaikki tämä sai minut kieltämättä vähän hermostumaan. Onko minulla puutteeliset tiedot asiaan liittyen? Me olemme tosiaan olleet siinä uskossa, että teratooma ei ole perinnöllinen. Toisaalta ei minulla ole mitään sitä vastaan, että tutkitaan perusteellisesti. Hyvähän se on, että voidaan varautua ennakolta, jos jotain olisi. Neuvolan reaktioa vain vähän ihmetyttää ja sai mminut huolestumaan.

Lisäksi uusi raskaus (ja tietysti ne hormonit!) ovat saaneet minut taas miettimään ja muistelemaan paljon esikoisen syntymän jälkeisiä stressaavia ja ahdistavia aikoja. Uskomatonta, miten kaikki yksityiskohdat palautuvat mieleen ja miten hyvin vieläkin pääsen kiinni niihin tunnetiloihin, joita silloin kävimme läpi. Olen jopa valvonut öitä miettien ja muistellen näitä asioita. Toivon todella, ettemme joudu kokemaan mitään sellaista tällä kertaa. En varsinaisesti pelkää teratoomaa - jos todennäköisyys on 1 : 35.000 - 40.000, ei se voi osua kohdalle toistamiseen! Sen sijaan nyt osaan pelätä paljon kaikkea sellaista, joiden olemassaolosta en esikoista odottaessa edes tiennyt. Lastenklinikan osoastoilla ja Ronald McDonald -talossa kuulee ja näkee paljon erilaisia tarinoita...

Anteeksi "synkistelyni" - johtuu varmaan hormooneista... Joudun kyllä kamppailemaan, etten vetäisi näiden muistojeni + pelkojeni kanssa ihan överiksi. Olen vähän yllättynyt itsekin reaktiostani, sillä jo ennen raskaaksi tuloa päätin, että en stressaa mistään ennen kuin on oikeasti jotain aihetta. Ja tässä sitä sitten ollaan! Kyllä se on merkillinen tämä ihmismieli.

Hyvää ja lämmintä loppukesää ja alkusyksyä!