Re: Mieheni nukkui ikuiseen uneen, on niin tyhjä olo

Hei!Tuo pitää myös omalla kohdallani paikkansa että elämä on vuoristorataa,niinkuin omat tunteekin.Omalla kohdallani on iso apu ollut läheisistä jotka ovat jaksaneet kanssani puhua mieheni kuolemasta,olen käynyt puhumassa myös psykologin kanssa.Tai kahdenkin eri henkilön ja kyllä sekin valitettavasti on persoona kysymys,sen aiemman psykologin kanssa oli helppo puhua ja hän osasi kysellä ,viedä asiaa eteenpäin. Olin mieheni siskon kanssa konsertissa ja olen tyytyväinen että lähdin,en saa miestäni takaisin vaikka istuisin illat kotona itkemässä ja sitäkin on todella tullut tehtyä.Itse koen niin että on vaan pyrittävä pinnalla,niinä hyvinä hetkinä kannustaa itseään eteenpäin,niitä kaipuun ja ikävän hetkiä kun tulee kuitenkin taas.Eipä ole kumppania katsomassa kanssani linnan juhlia....Joulun tunteita en uskalla ajatellakaan...tyttären perheen luo aattona,siellä olimme aiemmin yhdessä.Vaarin pienet rakkaat vie ajatukset ehkä muuhun.Joku viisas on joskus sanonut että ei kannata uhrata voimiaan sellaiseen mitä ei pysty muuttamaan.Se on vaan hyväksyttävä ettei se puoliso tule enää kotiin.Se ei todellakaan ole helppoa mutta niinhän se vaan on,aika monella meistä on takana pitkä yhteiselo,ehkä lapsiakin.Pitäisi osata iloita siitä mitä olemme saaneet,kaikki ei saa ikinä elämässään rakastaa...Vaalitaan niitä kauniita muistoja,iloisia yhteisiä aikoja mutta myös tämä hetki on tärkeä,tämä suru,ikävä... Haluaisin myös kannustaa ammattiauttajan juttusille,eihän siinä ole mitään menetettävää,vain kokeilemalla se selviää!Ja jos sinulla ei ole puhekaveria,kirjoita tänne,pura itseäsi,et ole yksin.