Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Isäni
Kiitos paljon lohduttavasta viestistäsi, se merkitsi paljon ja lohdutti. Lämmin osanottoni myös sinulle, voimia sinulle päivään jokaiseen!Löysin tuttuja asioita kirjoituksestasi, mitä olen myöskin kohdannut isäni taistellessa syöpää vastaan. Valmistautuminen ja kuoleman kohtaaminen. Olin myöskin valmistautunut kokoajan ajatukseen, että isäni voisi vielä kuolla syöpään, vaikka sellaista epäilystä ei tullut ilmi kuin päivä ennen kuolemaa. Valmistauduin silti.
Silti tunteet veivät voiton kaiken arjen jälkeen, vaikka alku tuntui helpolta. Oikeastaan 4kk päästä kuolemasta alkoi tuntua pahemmalta. Silti jokainen päivä kuoleman jälkeen tuntui tyhjältä. Bussissa istuessa, teki mieli ruveta huutamaan ja itkemään. Pidättelin silti.
Olen huomannut myöskin, että unohtelen asioita enkä pysty keskittyä enää asioihin normaalisti. Joudun kysyä samat asiat moneen kertaan, tuntuu kuin eläisi jossain 'sumussa'.
Itse panikoin itkemistä. En ole ikinä ollut sellainen ihminen joka itkee ja itkeminen alkoi tapahtua vasta 4kk päästä kuolemasta. En pystynyt pidätellä, vaikka yritin viimeiseen asti. Mieleni tekee välilllä huutaa tuskasta ja ikävästä. Silti olen vain yrittänyt kohdata tunteeni ja itkeä. On ihan normaalia itkeä, vaikka pelkäänkin sitä. Olisi kauheampaa jos en itkisi oman isäni kuolemaa.
Minäkin uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Isäni aika oli kuolla, sillä oli joku tarkoituksensa. Olen yrittänyt nähdä ja etsiä mikä se tarkoitus on. Tavallaan luulen tietäväni jo, mikä se on tai ehkä haluan vain jollain tasolla lohduttaa itseäni ajatuksella, että kaikella tällä kauheudella on jokin tarkoitus.
Siltikin uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Myös ikävillä asioilla.
Sairaalapappi siunasi isämme ja sattui olemaan vielä tuttumme. Itse en koe tarvetta puhua asiasta papille enää ja olen yrittänyt löytää jonkun muun keinon. Olen myös huomannut, ettei ystäville voi puhua kuolemasta moneen kertaan. Ei kukaan edes enää ole kysynyt asiasta mitään, asia on ikään kuin unohdettu. Kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tulipas kauhean sekava vastaus. Kiitos vielä sinulle ajatuksia herättävästä viestistä, toivon sinulle kaikkea hyvää!
Terveisin minma