Re: Isäni

Osanottoni suuressa surussasi.
Minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla.
Äitini kuoleman jälkeen olin ensin pohjalla en pystynyt nukkumaan enkä syömään,mikään ei tuntunut miltään, itku tuli katsomatta aikaa tai paikkaa.
En oikein ole vielä vuodenkaan jälkeen puhumaan äidistä, jotain pieniä asioita jos on liittynyt aiheeseen, eniten minua estää puhumasta pelko että pilahdan itkuun kesken keskustelun.en luota yhtään itseeni että pystyisin puhumaan äidistä itkeämättä, on vain niin kauhea ikävä!

jokainen suree ajallaan ja jokaisen surun kulku on erillainen, uskon kuitenkin että ajankanssa...ihan pininä palasina alkaa helpottaa, pystynhän jo nukkumaan, maha ei ole enää sekaisin ja pystyn olemaan jo iloinen ypärillä tapahtuvista hyvistä asioista...uskon että pystymme vielä puhumaan rakkaista itkemättä,olemaan oikeasti vahvoja, nyt on vielä liian aikaista mutta jonain päivänä.

meidän täytyy vain luottaa että tästä selvitään.

-iso halaus-