Re: Isäni

Kiitos!
Osanottoni myös sinulle suureen suruusi, voimia!
Itkua ei tarvitse hävetä, koen itsekin kauheaksi ruveta itkemään ihmisten keskellä. Siltikin, en häpeä sitä. Älä häpeä sinäkään, sinulla on lupa itkeä ja surra äitiäsi. Uskalla kokea erilaiset tunteesi ja näyttää ne.

Olen huomannut, että on helpompi vain olla heikko, siellä ihmisten keskelläkin ja näyttää oikeat tunteensa. Olla häpemättä niitä. Surutyöhön kuuluu monenlaisia tunteita, vihaa, itkua, kaipausta, tuskaa, ahdistusta, iloa ja monta muuta. Anna niiden tulla, itse olen yrittänyt elää päivän kerrallaan. En ajattele enää huomista tai tulevaa viikkoa, ajattelen vain tätä päivää. Ja miten selvisin tästä päivästä, olinko iloinen vai itkinkö surusta. Monesti huomaan, että antaa tunteiden vain tulla ja kohdata ne. Ihan kaikenlaisten ja hyväksyä ne. Vaikka välillä vastustaa, niin välillä helpottaakin. Tie on pitkä ja kivinen, mutta se kannattaa kulkea.
Aika parantaa ja muistot kantavat elämässä, uskon, että vielä sinäkin pystyt puhumaan äidistäsi itkemättä. Olemaan iloinen ja nauraa ihanille muistoille.

Kaikkea hyvää sinulle, halaus myöskin!
Terveisin minma